Suunnittelua arvon vuoksi
Kahden viikon sisään olin jo toisessa kiinnostavassa väitöksessä. Tutkija Mari Ervasti on perehtynyt mikä on arvo, jonkakäyttäjät mobiilipalvelujen käytöstä saavat, ja millaisia ulottuvuuksia tällä arvolla on. Erityisesti Ervasti on tutkinut, miten arvo, siis jonkinlainen koettu hyöty, liittyy käyttäjäkokemukseen.
Sekä arvo (user value) että käyttäjäkokemus (user experience) ovat ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksen suunnittelussa runsaasti mutta epämääräisesti käytettyjä käsitteitä, joiden taustalla on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muuttunut käsitys ihmisestä informaatioteknologian käyttäjänä. ”Käyttäjä” ei enää ole pelkkä kognitiivinen tiedonkäsittelijä tai päätöksentekijä, eikä teknologiaa pakon edessä käyttävä asiantuntijatyöläinen. Moderni vuorovaikutuksen suunnittelija hahmottaa käyttäjän Ervastin mukaan yksilöksi, joka unelmoi ja tuntee ja joka voi vapaaehtoisesti päättää käyttää teknologiaa omiin henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin tarkoituksiinsa. Käyttäjä on usein nykyään myös ostaja. On siis tunnettava, mikä käyttäjää houkuttaa ja koukuttaa.
Sekä Ervastin että Thomas Olssonin väitös (ks. edellinen postaus) edustaa syvää käyttäjälähtöisyyttä: ihmistä pyritään ymmärtämään teknologian (palvelujen, laitteiden, järjestelmien) käyttäjänä. Tutkijat yrittävät hahmottaa mitä ja miten ihminen ajattelee ja tuntee käytön aikana, sitä ennen ja sen jälkeen sekä mikä häntä motivoi tai mietityttää teknologian käytössä. Käyttäjäkokemus ja arvo ovat molemmat eräänlaisia malleja ihmisestä käyttäjänä, eivät vielä kovin hienostuneita mutta jatkuvasti kehittyviä.
Niin kuin tässä Ervastin väitöksessä: hän on tutkinut, mitä on käyttäjäkokemuksesta syntyvä arvo (value in experience) erityisesti eri käyttäjäryhmille ja miten tätä tietämystä voidaan käyttää teknologian vuorovaikutuksen suunnittelussa ja arvioinnissa.
Arvo tarkoittaa Ervastin määritelmin käyttäjän jatkuvasti tarkentuvaa tulkintaa ja arviointia käyttäjäkokemuksesta, joka muodostuu sen mukaan kuinka kokemus tukee käyttäjän omia henkilökohtaisia arvoja senhetkisessä tilanteessa. Nämä jälkimmäiset arvot ovat niitä meidän sisäisiä ohjenuoriamme, melko pysyviä periaatteellisia tavoitteita elämässämme. Onnellisuus voi olla arvo, tai rikkaus, rakkaus tai terveys. Hyvyys, totuus ja kauneus ovat vanhoja, hyviksi todettuja arvoja.
Jos siis teknologian käytöstä syntyvä käyttäjäkokemus jollain tavalla edistää tai vahvistaa käyttäjän omia arvoja, vaikkapa auttamalla käyttäjää toimimaan arvojensa mukaisella tavalla, käyttäjä saa teknologian käytöstä arvoa. Tämä kuulostaa hieman monimutkaiselta, eikö riitä että teknologian ominaisuudet vahvistavat käyttäjän arvoja? Mutta ehkä on mahdollista, että käyttäjäkokemus on ristiriidassa teknologian tarkoitettujen ominaisuuksien kanssa, eikä omia arvoja vahvistavaa toimintaa tai tunnetta pääse syntymään.
Käyttäjien arvoja, niitä sisäisiä ohjenuoria, Ervasti tunnisti seuraavia: sosiaaliset arvot, hedonistiset arvot, stimulaatio ja episteemiset arvot (esimerkiksi oppiminen ja uutuusarvo), henkinen kasvu ja itsensätoteuttaminen, yhteisöllisyys, perinteet, turvallisuus ja hyvyys. Nämä arvot Ervasti keräsi lähes 700 mobiilipalvelujen käyttäjältä. Mukana oli aikuisia, nuoria, lapsia, ikääntyneitä, terveitä, näkövammaisia ja muistihäiriöisiä, jotka kuvasivat ja tulkitsivat omaa käyttäjäkokemustaan.
Emme voi suunnitella käyttäjäkokemusta – käyttäjän sisäistä tilaa tai käyttötilannetta, Ervasti sanoo. Mutta voimme suunnitella kokemuksessa syntyvää arvoa. Kun tunnemme käyttäjän ja sen, mistä hän ponnistaa ja mikä häntä ohjaa, voimme pyrkiä toteuttamaan teknologian suunnittelussa ominaisuuksia ja piirteitä, jotka vastaavat ja vahvistavat hänen omia arvojaan. Tällöin käyttäjä saa syvää ja pysyvää arvoa teknologian käytöstä.
Ihmisen arvot ovat suunnittelijoiden pöydällä valmiina hyödynnettäväksi. Toivotaan, että meillä on valistuneita, humaaneja, toisistaan ja ympäristöstä välittäviä käyttäjiä.
***
Inspiroivaa lisättyä todellisuutta vuonna 2020, kiitos!
Olin mielenkiintoisessa väitöksessä. Tutkija Thomas Olsson on kartoittanut, analysoinut ja luokitellut ihmisten odotuksia lisätyn todellisuuden (augmented reality, AR) käyttäjäkokemuksesta. Hieman yksinkertaisemmin: Olsson on tutkinut millaista ihmiset odottavat ja toivovat tulevaisuuden lisätyn todellisuuden käytön olevan. Miltä AR näyttää, kuulostaa ja tuntuu? Mitä AR mahdollistaa, mitä ei? Liittyykö AR:ään uhkia tai riskejä? Ajankohta, johon odotukset tuli kohdistaa, oli noin vuosi 2020.
Olsson ei ole kartoittanut odotuksia AR:n toiminnallisuuksista, piirteistä ja vastaavista, vaan nimenomaan odotuksia kokemuksesta, havaintojen, ajatusten, tuntemusten ja muiden mentaalisten prosessien ja elementtien subjektiivisesta, sisäisestä virrasta. Tutkimukseen osallistuville henkilöille on siis esitetty kysymys (ei tässä muodossa): Mitä koet, kun käytät AR:ää vuonna 2020? Mitä kokemukseesi kuuluu – mitä havaitset, mitä tunnet, mitä ajattelet?
Tulos on, että ihmiset odottavat kokemuksensa olevan miellyttävän ja moniulotteisen. He odottavat kokemuksia muun muassa voimaantumisesta, yllättävyydestä, ympäristön paremmasta tiedostamisesta, leikkisyydestä, inspiraatiosta ja luovuudesta. Odotukset eivät koskeneet pelkästään vuorovaikutustapaa, vaan elämistä ja toimimista uuden teknologian kanssa.
Olssonin mukaan tulokset on tarkoitettu suunnittelijoille lähtökohdaksi ja inspiraatioksi. Käytäntöorientoitunut suunnittelija voi pettyä, mutta minusta tämä on hyvä lähtökohta. Tulokset ovat itse asiassa filosofisia: mistä ihmisen tyytyväisyys koostuu? Miellyttävistä kokemuksista, ja ne nousevat hallinnan tunteesta, ilahtumisesta, kokemuksesta että olemme selvillä siitä mitä ympärillämme tapahtuu ja kokemuksesta, että olemme osa sosiaalista verkostoa. Meidän ei tulisi unohtaa, mitä ihmiset pohjimmiltaan tavoittelevat, ja mihin teknologian suunnittelun tulisi tavoitella yhtä lailla. Olen iloinen, että Olsson löysi tällaisia lähtökohtia. Asiaa voi ajatella myös toisin. Mitä jos Olsson olisi todennut, että ihmiset odottavat kokemuksen olevan epämiellyttäviä ja ahdistavia? Mitä jos ihmiset odottaisivat kokemuksia sirpaleisesta ja sekavasta tiedosta, hallinnan menetyksestä, tiukasta kontrollista, yksityisyydensuojan pettämisestä ja niin edelleen.
Joku voi kysyä, vastaavatko nämä odotukset oikeastaan millään tavalla todellisuutta vuonna 2020. Mutta sillä tuskin on väliä. Kysymys on odotuksista nyt, ei vuoden 2020 suunnittelusta eikä teknologiasta. Tämänhetkisten odotusten perusteella vuonna 2020 tulee olemaan hyvin miellyttävää käyttää AR-sovelluksia.
Odotukset muotoutuvat aikaisempien kokemusten perusteella. Kuten Olsson toteaa, odotukset tulevaisuuden AR:stä ja siihen liittyvästä käyttäjäkokemuksesta syntyvät muun muassa sellaisista lähteistä kuin omat aikaisemmat kokemukset, ystävien kertoma sekä median antamat tiedot ja vaikutelmat. Ihmisten odotukset ovat enimmäkseen positiivisia: teknologia tuottaa huimasti enemmän tyydytystä ja tyytyväisyyttä kuin nykysovellukset. Voimme siis päätellä, että ihmiset ovat tyytyväisiä menneeseen teknologiakehitykseen, luottavat tulevaan kehitykseen ja odottavat sen menevän hyvään suuntaan.
Tulosta himmentää se, että pääosa vastaajista oli ns. early adoptereita, jotka suhtautuvat teknologiaan jo valmiiksi positiivisesti. Valitsemalla osallistujajoukon Olsson valitsi myös positiiviset vastaukset. Ottamalla osallistujiksi joukon teknologiafoobikoita vastaukset olisivat olleet jotain aivan muuta. Ei ole yllätys, että teknologiaoptimistit odottavat teknologian tuottavan miellyttäviä kokemuksia.
Mutta on muistettava, että mihin väitöksellä pyrittiin. Ei selvittämään, mitä ihmiset yleensä odottavat AR:n ja sen käyttäjäkokemuksen olevan, vaan mistä hyvä käyttäjäkokemus koostuu erityisesti tulevaisuuden AR:n tapauksessa. Olsson listaa erilaisia tulokulmia käyttäjäkokemukseen ja antaa suunnittelijoille holistisen kuvan siitä, mistä positiivinen, tavoittelemisen arvoinen kokemus koostuu. Early adopterit tunnistivat myös teknologian ongelmia, jotka Olsson käänsi suunnittelutavoitteiksi. Kyseessä on ns. normatiivinen tutkimus, joka pyrkii parantamaan suunnittelua ja suunnittelun kohdetta, AR:ää.
Hei AR-suunnittelijat, katse vuoteen 2020! Sinne odotetaan voimaannuttavia kokemuksia, inspiraatiota, luovuutta ja lisää kanssaihmisten leikkisyyttä. Saa olla valmista jo aikaisemminkin!
***
Täydennetäänkö todellisuutta?
Tuttavani pohti suomennosta käsitteelle augmented reality (tuttavallisesti AR) ja päätyi vaihtoehtoon täydennetty todellisuus. Itse olen törmännyt useammin käännöksiin lisätty todellisuus tai laajennettu todellisuus, joskus jopa rikastettu todellisuus. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mikäpä siinä.
Sitten aloin miettiä, mitä täydennetty todellisuus oikeastaan tarkoittaa. Termihän tarjoaa aivan eri näkökulman AR:ään kuin nuo muut käännökset.
Aivosi täydentävät visuaalisesti vajaan kuvan tutuksi kokonaisuudeksi, Gestalt-lakien mukaisesti. (Kuva: Orionist / Wikimedia Commons)
”Täydentäminen” tarkoittaa, että jokin aluksi vajaa, puutteellinen tai keskeneräinen tehdään kokonaiseksi ja valmiiksi lisäämällä tai muokkaamalla. Esitäytetty veroilmoitus täydennetään ennen lähettämistä. Poliitikot täydentävät sanomisiaan jälkikäteen. Epätäydellinen visuaalinen kuvio täydennetään mielessä tutuksi muodoksi ns. Gestaltin lakien mukaan. Joskus on hauska tehdä lauseentäydennystehtäviä: Minusta teknologia on ________ asia.
Jotta todellisuutta voisi täydentää, se tarvitsee siis kokea vajaana, puutteellisena tai keskeneräisenä. Tämä ei ole triviaalia, sillä joidenkin filosofioiden mukaan todellisuus on täydellinen juuri sellaisena kuin se on ja suorin tie viisauteen on hyväksyä se. Helppoa se ei tietystikään ole. On huomattavasti tavallisempaa pitää todellisuutta viallisena ja korjaamista odottavana: tässä ei ole tietä, mutta ehdottomasti pitäisi olla, siis tehdään siihen tie.
Millaista ainesta augmented reality meille sitten tarjoaa, jotta voimme täydentää todellisuutta? Esimerkiksi paikkoihin, esineisiin ja muihin kohteisiin liittyviä mainoksia, lisäinformaatiota ja viihdettä. Voimme nähdä rakennusten sisuksiin, tavaroiden historiaan, alueiden kaavailtuun arkkitehtoniseen tulevaisuuteen. AR:n avulla voimme jopa vaikuttaa, jättää oman virtuaalisen puumerkin tai vessanseinäkirjoituksen toisten luettavaksi.
Mutta eiväthän nämä tee maailmaa yhtään kokonaisemmaksi. AR-sovellukset eivät täydennä todellisuutta valmiiksi, jotta voimme lähettää sen verovirkailijoille, eivätkä kerro, mitä poliitikko oikein sammakollaan tarkoitti. Augmented reality ei muuta suhtautumistamme maailmaan. Jos näemme maailman vajaana ja keskeneräisenä, sellaisena se pysyy vaikka katsoisimme maailmaa millaisten virtuaalitodellisuuslinssien läpi tahansa.
Tampereen Koskipuistonkin todellisuutta on — täydennetty? Vai lisätty? (Kuva: Thomas Olsson / Väitöskirja ”User Expectations and Experiences of Mobile Augmented Reality Services”)
Viallisessa todellisuudessa augmented reality on akuankkalaastari, joka voi peittää pieniä vikoja ja samalla näyttää kivalta, mutta täydemmäksi tai täydellisemmäksi se ei todellisuutta tee.
Kallistun ajattelemaan, että todellisuutta kannattaa pitää täydellisenä itsessään, mutta siihen voi aina lisätä jotain ekstraa: kiinnostavia yksityiskohtia, elämää helpottavia työkaluja tai hauskoja lisäosia. Teknologian tarkoitusta parhaiten vastaa silloin nimitys lisätty todellisuus.
Vaikka aina voi kysyä, että miten ja millä todellisuutta oikein lisätään. Litran mitalla? Ja mikä lopputulos oikeastaan on: enemmän todellisuutta vai vähemmän?
***
Jos aihepiiri kiinnostaa, kannattaa tulla katsomaan yliopistokollegani Thomas Olssonin väitöstä ensi perjantaina 9.11.12 Tampereen teknilliselle yliopistolle. Väitöksen otsikko on: ”User Expectations and Experiences of Mobile Augmented Reality Services” (”Käyttäjien odotuksia ja kokemuksia lisätyn todellisuuden mobiilipalveluista”).
Teknokritia 