Hyvästi johtosolmut! Piuha-Petterissä kohtaavat teknologia, ekologia ja käyttäjän tarve

Korvakuulokkeet ja laturit ovat useimmille tuikitarpeellisia ja joka päivä käytössä olevia esineitä. Ne myös ärsyttävät ilmeisesti itsestäänsolmiutuvien johtojensa vuoksi. Miten niitä voi säilyttää helposti ja siististi yhtä aikaa?

Insinööriystäväni otti talouspaperirullan pahvisen keskiosan ja veisteli siitä telineen. Työhön kului noin minuutti.

Kätevä johtopidike ”Piuha-Petteri” syntyi insinöörin käsissä alle minuutissa.

Olen ihastunut. Tässä johtotelineessä kohtaavat jokapäiväinen teknologia, ympäristöystävällisyys (kahteen kertaan kierrätetty, biohajoava materiaali) ja käyttäjän tarve. Paitsi että Piuha-Petteri on helppo tehdä, se on myös helppo käyttää, kevyt, muokkautuva ja mahtuu pieneen tilaan. Jos sen päällystää kivalla joutokankaanpalalla, se on myös persoonallinen ja esteettinen. Vähän kierrätyspitsiä vanhasta tyynyliinasta ja paljetteja, ja Piuha-Pirkko on valmis!

Teknologia, ekohenkisyys, perinteet ja kauneus saisivat kohdata useamminkin. Ei teknologian tarvitse aina olla uutta, kiiltävää ja niin teknologista. Ei ainakaan niin tehokasta. Teknologia voisi hyvin edustaa tai vahvistaa inhimillisempiä arvoja: lämpöä, iloa, rauhoittumista, luottamusta, sisäistä uudistumista ja oivallusta.

Miltä kuulostaa teknologia, joka hidastaa yhteydenpitoa ja antaa ihmisten väliselle luottamukselle ja ymmärrykselle aikaa kehittyä? Entä teknologia, joka rauhoittaa sulkemalla pois hälyt, melut ja häiriöt missä ikinä liikutkin? Ainakin kaipaisin herätyskelloa, joka ei antaisi minun nousta ennen kuin olen oikeasti hereillä.

***

Katso myös Phoebe Sengers (2011). What I learned on Change Islands: reflections on IT and pace of life. Interactions, 18, 40-48.

Advertisement

Menestyksellistä Uutta Teknologiaa!

Ihmisyyden ydintä on juhlien vietto. Juhlat saavat meidät kokoontumaan yhteen, irrottavat ajatuksemme arkiasioista ja tylsistä rutiineista ja saavat meidät nauramaan, laulamaan ja leikkimään yhdessä. Juhla on lepoa työnteon keskellä.

”Juhlat” on ainakin omassa mielessäni iloinen, värikäs, eläväinen, yllätyksellinen ja mielihyvää täynnä oleva juttu. Ilotulituksia, hilpeää hoilausta, halauksia ja mukavia muistoja jälkeenpäin.

Onneksi meillä on värikkäitä juhlia. (Kuva: D. Sharon Pruitt/Wikimedia Commons)

Entä mielikuva teknologiasta? Öh. Harmaata, kylmää, kovaa ja tehokasta.

Mutta mitä jos teknologia olisikin juhla? Kokeillaan: Teknologia saa meidät kokoontumaan yhteen, irrottaa ajatuksemme arkiasioista ja tylsistä rutiineista ja saa meidät nauramaan, laulamaan ja leikkimään yhdessä.

Mmm. Luultavasti aivan toiset ihmiset kuin nyt rientäisivät ostamaan ja käyttämään teknologiaa.

Ehkä teknologian pitäisikin olla sekä että. Teknologian mielikuva – joka pohjautuu itse tuotteisiin, sovelluksiin, laitteisiin, käyttö- ja toimintapoihin – voisi olla, no, mukavampi. Kokemuksemme teknologiasta ei tarvitsisi olla epäinhimillinen, vieras tai luotaantyöntävä, vaan se voisi olla inhimillinen, lämmin ja puoleensavetävä.

Jos teknologia on juhla, mitä silloin toivotetaan? Tämä on tärkeää, sillä se, mitä ihmiset juhlissa toivottelevat, on sitä, mitä he juhlaltaan kaipaavat.

Voisin toivottaa Iloista teknologiaa! Sehän tarkoittaa, että kaipaan lisää hauskoja pelejä, mukavia sovelluksia, hyväntuulista tekniikkaa ja kivannäköisiä laitteita. Tekniikkaa, joka saa meidät nauramaan (mutta ei sille, vaan yhdessä sen kanssa).

Tai Hyvää teknologiaa! Haluan teknologian tuovan hyvän, tyytyväisen, tasapainoisen kokemuksen elämästä ja maailmasta. Tarvitsen lisää yhdessäoloa tukevia sovelluksia, perheiden yhteenkuuluvuutta lisääviä ohjelmistoja, jatkuvuutta, perinteitä ja juuria ylläpitäviä järjestelmiä.

Entäpä Onnellista teknologiaa! Onnellisuus kasvaa vaikkapa siitä, että saa palvella muita ja olla antelias. Tulkoon siis Tee hyvää toisille –teknologiaa, kiitos!

Varma toivotus on Turvallista teknologiaa! Ihmisen tärkeimpiä tarpeita on kokea olevansa turvassa ja suojattu. Voisiko teknologia pitää meistä vielä enemmän huolta?

Tulevaisuuden suuntaus on toivottaa Aurinkoista teknologiaa! Haluan ympäristöteknologiaa, uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä sovelluksia ja ihmisille varmuutta, että elämme sovussa luonnon kanssa.

Jos teknologia olisi juhla, sen olemassaolo ja kehittäminen olisi toisella tavalla arvokasta ja välttämätöntä kuin nyt. Toivon siis tasapuolisesti kaikille Menestyksellistä Uutta Teknologiaa!

Hacklabissa luodaan tekniikan ruohonjuurirunoutta

kuva: KV

Miten teknologia parantaa elämäämme 2025? -paneeli nosti esille hackerspacet tai hacklabit, kaikille avoimet yhteisölliset tilat, joissa tekniikasta ja rakentelusta kiinnostuneet voivat tavata toisiaan ja tehdä yhteistyötä erilaisten tiede-, teknologia- ja taideprojektien kimpussa.

Keitä hackerspace-osallistujat ovat, ja kiinnostaako heitä kehittää sosiaalista tai ympäristön hyvinvointia (ks. Neljä keinoa parantaa maailma teknologialla)? Tämä kysymys mielessä kävin tutustumassa Tampereen 5w-hackerspacen tiloihin ja tekijöihin.

Minut otettiin vastaan hacklabien henkeen avoimesti ja ystävällisesti. Sain tietää, että 5w on tekniikkaharrastajien yhteisö, jonka ytimessä on parisenkymmentä aktiivia. Mukanaolijoita yhdistää insinöörimäinen ajattelu ja kiinnostus laitteiden ja tekniikan rakentamiseen. Pääpaino on hardwaren, ei softan, rakentelussa. Hacklabin yksinkertainen idea on tarjota harrastajille kunnon tilat ja laitteet. sekä samanhenkisten ihmisten kannustavaa seuraa siinä ohessa.

Yhteistä tavoitetta 5w-porukalla ei ole. Isäntieni mukaan yhdenkään jäsenen projektissa ei ole ensisijaisena tavoitteena ympäristön tilan parantaminen.

En oikeastaan yllättynyt. Mutta ilahduin siitä innostuksesta, joka 5w:n tekniikkalaboratoriossa huokui. Tekniikka ja rakentelu on täällä vapaaehtoista ja omasta kiinnostuksesta lähtevää, ilman hyötyfunktiota – tekisi mieli sanoa itseilmaisua, luomista tekniikan kielellä. Hacklabilaiset kokeilevat, testaavat, rakentavat, purkavat, työstävät ja hiovat, kunnes lopputulos tyydyttää heitä.

Ihan ilman palkkaa. Useammankin mielessä tosin saattaa väikkyä ajatus omasta yrityksestä, mallina vaikkapa eräs parin harrastelijakoodarin autotallista käyntiinlähtenyt megainnovaatio.

Hacklabeissa tehdään teknologian ruohonjuurirunoutta. Entä ympäristön ja sosiaalinen hyvinvointi? En nähnyt merkkejä maailman pelastamisesta. Arvelen, että hacklabilaisia saattaa olla yhtä vaikea taivuttaa työskentelemään tietyn tavoitteen puolesta kuin ketä tahansa taiteilijaa.

Mutta siellä he ovat, kädet työssä ja mieli ideoimassa ja ongelmia ratkaisemassa. He puhuvat tekniikan kieltä. Pitäisikö siis myös ongelma ilmaista tekniikan kielellä?

kuva: KV

Some suojaa meitä ihmissuhdesotkuilta mutta tuo yksinäisyyden

MIT-professori, psykologi ja sosiologi Sherry Turkle oli viisitoista vuotta sitten innoissaan digitaaliteknologiasta ja internetistä. Teknologia tarjosi jännittäviä mahdollisuuksia tutkia ja rakentaa sitä, keitä me olemme – identiteettiämme.

Prof. Sherry Turkle (kuva: Global X/Flickr)

Internetissä vietettiin aikaa, sitten siitä kytkeydyttiin irti ja lähdettiin tekemään muita juttuja.

Nyt Turkle on huolestunut, koska internetistä ei enää lähdetäkään. Jopa silloin, kun ihmiset kokoontuvat yhteen, he kommunikoivat teknologian välityksellä sosiaaliseen mediaan päin eivätkä keskenään. Miksi tekstiviestittely on meille helpompaa kuin kasvokkain juttelu? Miksi meille riittää yhteydenpito keskustelun sijaan?

Koska pelkäämme yksinäisyyttä, sanoo Sherry Turkle.

Nostamme teknologian väliimme, koska olemme haavoittuvia ja sosiaalisissa suhteissa on aina haavoittumisen riski. Kun olemme fyysisesti läsnä, näymme sellaisina kuin olemme, ruumiillisina ja epätäydellisinä. Sosiaalisessa mediassa taas voimme olla sitä mitä haluamme olla. Emme halua kokea todellisen yksinjäämisen riskiä vaan mieluummin olemme turvallisissa etäsuhteissa. Näin etäännymme fyysisestä olemisesta ja kanssakäymisestä.

Huutelemme internetiin ajatuksiamme ja toivomme, että joku kuuntelee.

Ihmissuhteet ovat sotkuisia ja vaativia, Turkle sanoo. Teknologia puhdistaa meidät. Saamme illuusion kumppanuudesta ilman ystävyyden velvoitteita. Mutta samalla eristäydymme ja tulemme entistä yksinäisemmiksi. Emme opi toisistamme tarpeeksi twiittaamalla.

Turklen suositus on opetella olemaan yksin. Yksinolossa ihminen löytää itsensä. Näin emme tunne itseämme yksinäisiksi, vaikka laitteet suljetaan.

Turklen ohje on psykologian ja filosofian klassikkoneuvoja. Myös onnellisuuden tutkimukselle omistautuneen psykologian professorin Sonja Lyubomirskyn mukaan ihmisen onnellisuuden on noustava ihmisestä itsestään. Mikään ulkopuolinen lähde ei voi korvata sitä, ei tv:n kuvavirta, ei tietokonepelit, ei edes sosiaalinen media. Ihmissuhteiden vaaliminen kyllä lisää onnellisuutta, mutta vain jos vaihdamme kevytyhteydenpidon kunnon keskusteluun, kasvokkain puhumiseen ja kuuntelemiseen.

Ihmissuhteet kasvattavat meitä. Siinäpä se riski onkin, sillä kasvaminen edellyttää haavoittumista.

Lopuksi kirjavinkki niille, jotka nyt pohtivat sulkeako Facebook ja mitä sitä sitten tekisi: Isaac Asimovin Alaston aurinko on kertomus planeetasta, jossa ihmiset eivät enää kestä toistensa fyysistä paikallaoloa.

Sherry Turkle: Connected, but alone (TED talk Feb 2012)

 

Japanin ubiquitous society 2005

Yliopiston kirjastossa käteeni osui Teppo Turkin kirja Kahdeksan pilven takaa: Japanin murros ja uusi nousu (2005, Helsinki: Edita). Avasin kirjan satunnaisesta kohdasta, ja eikö siellä lukenutkin heti jännittävä uusi termi artintelligence, joka tarkoittaa taiteen ja teknologian sekä immateriaalisen osaamisen toisiinsa sulautumista.

Mori Tower, Tokio (kuva: Chris 73/Wikimedia Commons)

Artintelligenceä on esimerkiksi Tokion Mori Tower, metallista ja lasista koottu pilvenpiirtäjä, joka ”seisoo kuin itsenäinen olio”. Tämä on mielenmaisemaa suoraan Blade Runnerista ja muista tulevaisuusfiktioista.

Turkin kirja luotaa Japanin henkistä tilaa ja muutosta, tietoyhteiskuntaa (tai ubiquitous societya, niin kuin siellä päin sanotaan), bisnesmaailmaa sekä japanilaisen naisen ja miehen roolien muuttumista. Muutaman vuoden vanhentuneenakin sisältö on kiinnostavaa.

Mitä luulette, missä ollaan tietoyhteiskuntakehityksessä pisimmällä? Euroopassa, Yhdysvalloissa vai Aasiassa? Ehkä Pohjoismaissa ja Suomessa? Heh. Aasian voittokulku alkoi Turkin mukaan 2000-luvun alkupuolella. Jo silloin Japani oli Turkin mukaan pitkälle automatisoitu ja teknistynyt.

Japanilainen tietoteknologia oli piilotettu ympäristön rakenteisiin, se oli tuttua ja siksi näkymätöntä ja hiljaista – ja kaikkialla. Kommunikaatioteknologiaa kanniskeltiin käsissä ja taskuissa, miljoonat automaatit seisoivat kaduilla palveluvalmiina, tietoteknologia vartioi sairaaloita, liikennettä ja energiantuotantoa, sensoriteknologia odotti uhkaavien maanjäristysten ja tsunamien tunnistamista ja hälyttämistä. Japanissa ubiquitous computing oli totta jo kohta kymmenen vuotta sitten.

Wakamaru-kotirobotti (kuva: Nesnad/Wikimedia Commons)

Japani teki 2000-luvun alussa huiman nousun internet-ajan takeltelijasta älyteknologian utopiavaltioksi. Japanin puskeva voima nousi elektroniikkateollisuudesta, autoteollisuudesta, robotiikasta ja teollisuusautomatiikasta. Nämä tuottivat teknologiaa, joka sulautui ympäristöön ja vielä pidemmälle: japanilaiseen kulttuuriin, koteihin, ihmisten psyykeen ja tunteisiin, kuten söpö Wakamaru.

Turkki arvioi Japanin elävän digitaalisen evoluution kolmatta vaihetta, jossa kulttuuri ja teknologia liukuvat yhteen. Tuotteet ja sisällöt ovat kulttuurisidonnaisia, tuotteet aineettomia ja saavat merkityksensä ajankohtaisista ilmiöistä, julkisuuden markkinoista sekä ihmisten ja ryhmien välisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Tuotteen lisäarvo määräytyy vasta kun loppukäyttäjä hankkii sen itselleen.

Japanissa teknologialle on löytynyt kulttuurinen merkitys: teknologia otetaan käyttöön osaksi merkityksiä ja teknologialla myös luodaan merkityksiä. Mitä paremmin teknologia onnistuu toimimaan merkitysten rajapinnoilla, sitä paremmin se otetaan vastaan.

Entä meillä? Japanin ubiquitous society -mallissa on ihailtavaa, mutta. Toivoisin voivani sanoa, että meillä merkityksiä ei luo kulutuselektroniikka, vaan puhdas teknologia.

Haluaisin nähdä, että pystymme säilyttämään juuremme ja ehkä sielummekin levossa metsissä ja järvien rannoilla, mutta samanaikaisesti hipaisemaan sormella digitaalista luomisen ja leikin kiihkeää riemua. Sanapari puhdas teknologia kertoo, että luonto on meille tärkeä, mutta kehittyminen myös. Meidän ei tarvitse vaihtaa kesämökeillä ja hiihtolenkeillä hellittyjä merkityksiämme, vaan sovittaa teknologia niihin ja antaa merkitysten syventyä saunan lämmössä.

Tuulivoimalat ovat meidän metsäläisten omaa artintelligenceä, teknologiaa upotettuna sielunmaisemaamme.

(kuva: Kallerna/Wikimedia Commons)