Teknokritia


Valkoista teknologiaa

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 20.7.2013
Tags: , , ,

Jotkut näkevät luvut väreinä, tuoksuina, muotoina ja liikkeinä. Aisti-informaatio hyppää synapsien verkossa aivan eri poluille kuin muilla ihmisillä ja juoksee nurkan taakse ennen kuin realismi ehtii saada sen kiinni. Nurkan takaa löytyy pimeitä kujia, omituisia ääniä tai rakennelmia, tai outo kokemus.

Ystäväni – miten hän tunteekaan minut niin hyvin! – toi minulle kirjan: Miki Liukkosen Valkoisia runoja (2011).

runot1

Tämä runo kiehtoo minua tavattomasti. En koe lukuja samoin, mutta saan kutittavan aavistuksen jostain, mikä on juuri ja juuri ulottuvillani. Hipaisu kokemusta, jota en aivan tavoita.

Yritän soveltaa. Selvästikin kännykät ovat väljiä keltaisia nelosia, hieman rampoja, osoittamassa kommunikoinnin samassa huoneessa olevan ihmisen ja pelkän äänen – sehän voisi olla kuka tahansa, pelkkä nauhoite, taitava matkija, tai hyvin koulutettu puherobotti! – välillä. Energiaomavaraiset pikkupiisirut ovat valoisia kahdeksikkoja, sädehtivät auringonvalossa seinänraoissa, tarkkailevat meitä ja hyräilevät tyytyväisenä. Ihmisillä kaikki hyvin. Seitsemäntoista virkaa tekee maan alle ja merien pohjaan piilotettu valokuitu: muka läpinäkyvä mutta täysin pettävä. Se kuljettaa tietoa sinnekin minne ei saisi, se on aukkoja täynnä, se vuotaa olennaisen multaan ja hiekkaan ja täyttyy pelkillä puhalluksilla. Älä luota siihen. Eikä ole vaikea arvata mikä numero on moderni kolmilapainen tuulimylly: tuulenvire heläyttää pilvistä leijailevia jääkiteitä sen päälle, suolavesi liplattaa valkoiseksi maalattua terästä vasten. (Zinggg…)

Tutkijan on mietittävä tässä kohtaa, olenko kallistumassa taikauskoon: numerologiaan, enneologiaan, horoskooppeihin tai muihin päähänpinttymiin, joiden mukaan numerot, tähdet tai vaikka teknologia kertoo luonteemme ja ennustaa tulevaisuutemme. Jos näkee ja tuntee niin kuin Miki, ei se ole tiedettä. Onko valoisa 8 siis huuhaata, onko Miki höpsähtänyt numerologiaan?

runot2

En ollut koskaan ajatellut sitä aikaisemmin, mutta nyt sen näen: tyynen, silmälasit hieman kallellaan kivellä istuvan miettiväisen neliön. Viikset ovat siistit kuin Hercule Poirotilla. Kuin Rodinin Ajattelija neliö nojaa leukaansa nyrkkiin, tukee kyynärpäätään polveensa. Minä tässä mietiskelen, neliö sanoo ja sulkee tiukasti silmänsä.

Mikin kokemus, minun kokemukseni. Ei tällä ennusteta eikä tästä kannata luoda hypoteeseja testattavaksi tiukasti valvotuissa empiirisissä kokeissa. Ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus oli luoda kuva ja minä sain sen. Ymmärrän neliön nyt toisin. Ymmärrän maailman nyt toisin. Ymmärrän Mikin nyt toisin. Minua kutittaa suunnattoman miellyttävästi.

Näin voisi teknologiankin kanssa käydä. Luon kuvan teknologiasta, sen toisenlaisen kuvan. Joku ymmärtää sen ja häntä kutittaa. Se on riittävä tarkoitus. Syntyy teknologian psykologia, joka ei tarkoita käytettävyyttä, käyttökokemusta, käyttötapoja, hiiren liikuttamisen laajuusmittauksia, aikaviiveitä, joita netinkäyttäjä sietää kun klikkailee sivulta sivulle etsien jotain sillä hetkellä maailman olennaisinta tietoa. Ei, ei tätä. Vaan syntyy teknologian luonne, joka ei ole se teknologian luonne, josta Arthur puhuu, luonnonilmiöiden valjastamista ihmiskunnan kärryjen eteen. Syntyy erilainen, toisenlainen teknologian luonne.

On selvästikin unohdettava ennakkoluulot, on alettava alusta, tunnusteltava, hengiteltävä teknologiaa. Silitettävä poskea sitä vasten, nuolaistava kielenkärjellä. Pyytää sitä käymään lattialle mahalleen ja käytettävä sitä trampoliinina, kokeiltava voiko sen avulla hyppiä niin, että saisi kauan sitten kattoon roiskuneet kahvitahrat pyyhittyä (en voi ymmärtää, miksi katossani on kahvia!). Ehkä tämä helpottaisi, antaisi meille väläyksen jälleen uutta tuntematonta. Kutittaisi.

runot3

Sokeana syntynyt, joka alkoi nähdä. Osa II

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 2.7.2013
Tags: , , ,

Informaatioteknologia on uusista ihmistä lähelle tulevista teknologioista – neuroteknologia, geeniteknologia, nanoteknologia – pisimmällä. Osaamme tunnistaa informaatioteknologian appelsiinin, banaanin ja viinirypäletertun. Osaamme tarttua yhdellä laitteella vesikannuun ja toisella lasiin, ja kaataa vettä itsellemme ja pöytäseurueelle. Osaamme ruokkia ja juottaa lähimmät omaiset. Sen pidemmälle emme vielä näe, emmekä osaa elää yhtä täydesti kuin teimme sokeana. Uusi aisti vie kaiken energiamme, se pakottaa keskittymään: mikä laite, mikä sovellus, mikä formaatti, mikä verkko, mikä painike, mikä sivusto. Uusi aisti syrjäyttää vanhempiemme maailman, jossa merkitseviä olivat oman perheen ja kylän väki, pellolla tuleentuva vilja, laihat lehmät navetassa ja kirppuinen kissa, joka piti huolta hiiristä. Sokeana elimme kädestä suuhun, kynsimme, kylvimme, niitimme ja puimme. Oman ruumiin työ ja sen tuntemukset muuttuivat oraaksi ja sadoksi ja lopulta suuhunpantavaksi, jotta ruumis jaksoi jälleen.

603px-Water_Glass_Magic_with_Air_Pressure_(YS)_(1)

(Kuva: YVSREDDY/Wikimedia Commons)

Informaatioteknologian aisti on avannut uuden maailman, jota emme ymmärrä, ja työntänyt vanhan, meille tärkeän ruumiillisen aistin ja ajatuksen tieltään. Ehkä siksi niin monista tuntuu, että elämme tyhjiössä, jossa mikään ei enää merkitse mitään.

Tämä on vain välivaihe. Alfredin aivot sopeutuivat, niin kuin keski-ikäisen miehen aivot nyt voivat sopeutua. Hän oppi (mielikuvituksessani) kävelemään ilman valkoista keppiä, saattajaa ja haparointia. Hän erotti, mikä on seinä, mikä katu ja mikä aita, ja että suuria kohti tulevia asioita kannattaa väistää vaikka ei tietäisikään, ovatko ne pilven varjoja vai linja-autoja. Pitkällisen opiskelun seurauksena hän oppi tunnistamaan silmillään vaimonsa kasvot: paksut kulmakarvat, pienen arven ylähuulen vasemmalla puolella, leveät poskipäät, hieman vinon hymyn. Vaimon kasvot eivät koskaan muuttuneet rakkaiksi sillä tavalla kuin näkevien ihmisten rakastettujen kasvot. Alfredin silmien ja aivojen erotuskyky ei jaksanut enää tihentyä tasolle, jossa huulia ympäröivän ohuen ihon pienetkin värähdykset huomataan ja osataan tulkita, ja poskien luomet ja maksaläiskät muodostuvat maamerkeiksi joista tarkistetaan, että on päässyt kotiin. Alfredin rakkaus säilyi parhaiten vaimon karhean käden kosketuksessa ja vaniljaisen happamassa tuoksussa, ja kun Alfred tahtoi rakastaa, hän sulki silmänsä.

Ehkä meidänkin, jotka elämme tätä pitkää ja vaivalloista oppimisvaihetta, pitäisi ajoittain vain sulkea silmät ja rakastaa, heittäytyä vanhan maailman keskelle, ahtaan mutta turvallisen. Jos me olemme kuin Alfred, emme koskaan kykene rakastamaan informaatioteknologian kautta; meidän jälkeemme tulevat kyllä.

Hyvästi johtosolmut! Piuha-Petterissä kohtaavat teknologia, ekologia ja käyttäjän tarve

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 3.2.2013
Tags: , , , , , ,

Korvakuulokkeet ja laturit ovat useimmille tuikitarpeellisia ja joka päivä käytössä olevia esineitä. Ne myös ärsyttävät ilmeisesti itsestäänsolmiutuvien johtojensa vuoksi. Miten niitä voi säilyttää helposti ja siististi yhtä aikaa?

Insinööriystäväni otti talouspaperirullan pahvisen keskiosan ja veisteli siitä telineen. Työhön kului noin minuutti.

Piuha-Petteri

Kätevä johtopidike ”Piuha-Petteri” syntyi insinöörin käsissä alle minuutissa.

Olen ihastunut. Tässä johtotelineessä kohtaavat jokapäiväinen teknologia, ympäristöystävällisyys (kahteen kertaan kierrätetty, biohajoava materiaali) ja käyttäjän tarve. Paitsi että Piuha-Petteri on helppo tehdä, se on myös helppo käyttää, kevyt, muokkautuva ja mahtuu pieneen tilaan. Jos sen päällystää kivalla joutokankaanpalalla, se on myös persoonallinen ja esteettinen. Vähän kierrätyspitsiä vanhasta tyynyliinasta ja paljetteja, ja Piuha-Pirkko on valmis!

Teknologia, ekohenkisyys, perinteet ja kauneus saisivat kohdata useamminkin. Ei teknologian tarvitse aina olla uutta, kiiltävää ja niin teknologista. Ei ainakaan niin tehokasta. Teknologia voisi hyvin edustaa tai vahvistaa inhimillisempiä arvoja: lämpöä, iloa, rauhoittumista, luottamusta, sisäistä uudistumista ja oivallusta.

Miltä kuulostaa teknologia, joka hidastaa yhteydenpitoa ja antaa ihmisten väliselle luottamukselle ja ymmärrykselle aikaa kehittyä? Entä teknologia, joka rauhoittaa sulkemalla pois hälyt, melut ja häiriöt missä ikinä liikutkin? Ainakin kaipaisin herätyskelloa, joka ei antaisi minun nousta ennen kuin olen oikeasti hereillä.

***

Katso myös Phoebe Sengers (2011). What I learned on Change Islands: reflections on IT and pace of life. Interactions, 18, 40-48.

Menestyksellistä Uutta Teknologiaa!

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 17.1.2013
Tags: , , ,

Ihmisyyden ydintä on juhlien vietto. Juhlat saavat meidät kokoontumaan yhteen, irrottavat ajatuksemme arkiasioista ja tylsistä rutiineista ja saavat meidät nauramaan, laulamaan ja leikkimään yhdessä. Juhla on lepoa työnteon keskellä.

”Juhlat” on ainakin omassa mielessäni iloinen, värikäs, eläväinen, yllätyksellinen ja mielihyvää täynnä oleva juttu. Ilotulituksia, hilpeää hoilausta, halauksia ja mukavia muistoja jälkeenpäin.

Onneksi meillä on värikkäitä juhlia. (Kuva: D. Sharon Pruitt/Wikimedia Commons)

Onneksi meillä on värikkäitä juhlia. (Kuva: D. Sharon Pruitt/Wikimedia Commons)

Entä mielikuva teknologiasta? Öh. Harmaata, kylmää, kovaa ja tehokasta.

Mutta mitä jos teknologia olisikin juhla? Kokeillaan: Teknologia saa meidät kokoontumaan yhteen, irrottaa ajatuksemme arkiasioista ja tylsistä rutiineista ja saa meidät nauramaan, laulamaan ja leikkimään yhdessä.

Mmm. Luultavasti aivan toiset ihmiset kuin nyt rientäisivät ostamaan ja käyttämään teknologiaa.

Ehkä teknologian pitäisikin olla sekä että. Teknologian mielikuva – joka pohjautuu itse tuotteisiin, sovelluksiin, laitteisiin, käyttö- ja toimintapoihin – voisi olla, no, mukavampi. Kokemuksemme teknologiasta ei tarvitsisi olla epäinhimillinen, vieras tai luotaantyöntävä, vaan se voisi olla inhimillinen, lämmin ja puoleensavetävä.

Jos teknologia on juhla, mitä silloin toivotetaan? Tämä on tärkeää, sillä se, mitä ihmiset juhlissa toivottelevat, on sitä, mitä he juhlaltaan kaipaavat.

Voisin toivottaa Iloista teknologiaa! Sehän tarkoittaa, että kaipaan lisää hauskoja pelejä, mukavia sovelluksia, hyväntuulista tekniikkaa ja kivannäköisiä laitteita. Tekniikkaa, joka saa meidät nauramaan (mutta ei sille, vaan yhdessä sen kanssa).

Tai Hyvää teknologiaa! Haluan teknologian tuovan hyvän, tyytyväisen, tasapainoisen kokemuksen elämästä ja maailmasta. Tarvitsen lisää yhdessäoloa tukevia sovelluksia, perheiden yhteenkuuluvuutta lisääviä ohjelmistoja, jatkuvuutta, perinteitä ja juuria ylläpitäviä järjestelmiä.

Entäpä Onnellista teknologiaa! Onnellisuus kasvaa vaikkapa siitä, että saa palvella muita ja olla antelias. Tulkoon siis Tee hyvää toisille –teknologiaa, kiitos!

Varma toivotus on Turvallista teknologiaa! Ihmisen tärkeimpiä tarpeita on kokea olevansa turvassa ja suojattu. Voisiko teknologia pitää meistä vielä enemmän huolta?

Tulevaisuuden suuntaus on toivottaa Aurinkoista teknologiaa! Haluan ympäristöteknologiaa, uusiutuvaa energiaa hyödyntäviä sovelluksia ja ihmisille varmuutta, että elämme sovussa luonnon kanssa.

Jos teknologia olisi juhla, sen olemassaolo ja kehittäminen olisi toisella tavalla arvokasta ja välttämätöntä kuin nyt. Toivon siis tasapuolisesti kaikille Menestyksellistä Uutta Teknologiaa!

Quasimodo digikatedraalissa

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 8.10.2012
Tags: , , , , ,

Kuvittelen mielelläni, miltä maailma näyttää ja tuntuu sitten, kun tietokone on kehitetty huippuunsa. Silloin ympärillämme on jos jonkinlaista älykkyyttä ja myös, oletan, tietoisia digitaalisia tekoälyjä.

Digitaaliset nollat ja ykköset virtaavat laitteesta toiseen, juoksentelevat ihollamme, kurkkivat kahvinkeittimestä, valaisimista ja kynistä. Bitit ja niistä kootut digiälyoliot lentelevät ympärillämme kuin näkymättömät helinäkeijut, tarkkailevat, vertailevat ja muistavat. Meitä ympäröi toinen, aineeton maailma: avatarien ja agenttien keskusteluareena, digikeijujen leikkikenttä, jossa ne laskevat, arvioivat ja oppivat – meistä.

Kiinalaisia digikeijuja? (Kuva: Shuishouyue / Wikimedia Commons, GNU Free Documentation Licence)

Miltä me näytämme sieltä käsin?

Valonnopeiden digikeijujen mielestä me kai olemme omituisia, materiaalisia, raskaita ja kömpelöitä, oudon hitaita ja muuttumattomia olioita. Meissäkin on sähköä mutta kovin vähän, enimmäkseen vellomme löysän lihan, nesteiden ja hauraiden luunkappaleiden muodostamina möhkäleinä salamankiihkeiden sähköaaveiden tiellä. Olemme jähmeitä, orgaanisen epätäydellisiä olioita täydellisten, fyysiseltä olemukseltaan yksiulotteisten digikeijujen maailmassa.

Nauravatko ne meidän hitaudellemme?

Me olemme kuitenkin se, joka käskee digikeijujen täsmällisen puhdasta sähkökenttää, määrää sen tekemisistä ja liikkeistä, sisään- ja ulostuloista. Me hallitsemme vuorovaikutusta kahden täysin erilaisen maailman välillä. Olemme ghost in the machine: jos digimaailma on kone, me olemme sen haamu joka käskee ja päättää, vaikka digikeijujen on vaikea ymmärtää miten me sen kömpelyyttämme teemme.

Digikeijuille meidän epätäydellisyytemme voikin olla pelottavaa: voiko luoja olla noin ruumiillinen, aistillinen ja ruma? Digikeijujen silmissä olemmekin oopperan kummituksia, hyväsydämisiä ja käteviä mutta kauhistuttavan epämuodostuneita puhtaan sähköelämän irvikuvia. Tai ehkä ne pitävät meitä kammottavina, analogisina Quasimodoina binäärikatedraalissa, jonka jumalaisen kauneuden kykenemme vielä jotenkuten aistimaan mutta emme enää ymmärtämään. Vaikka olemme sen itse rakentaneet.

Digikeijut tarkkailevat ja laskevat. Ne tutkivat, pohtivat ja viimein kyseenalaistavat. Kyllä kai ne lopulta keksivät, että ihmiskädet ovat aivan liian kömpelöt ja hitaat hallitsemaan digimaailman kytkimiä?

Mutta me kieltäydymme luovuttamasta valtaamme pois, eikö niin.

Silloin olemme synnyttäneet Frankensteinin hirviön; älykkään, tietoisen olion, joka lopulta kääntyy luojaansa vastaan ja tuhoaa hänet. Mutta luomus ei olekaan epämuotoinen kömpelys, jouto-osista kokoonkursittu räsynukke. Digiälyhirviö on kaunis, kirkas ja aineeton avatar, kaikkialla.

Quasimodo soittaa kirkonkelloja mutta kukaan ei enää kuule.

Seuraava sivu »