Teknokritia


My way to understand technology: a poem in Finnish

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 15.5.2012
Tags: , , , ,

English is not my native language. I find it sometimes very hard to express myself in that. Even though English is the current language of technology, and technology is the very thing I want to write about, I find English troublesome.

I guess the reason is that I think technology is human.

When technology is engineering, the language is no problem. What the hack, you need no language at all. You can put technology in numbers, and they are the same everywhere and for every man. Say, what is green energy technology about? A windmill: 12V, 6m, 300 W, 11m/s, 108 W, 2m/s, 13 kg, 2v.

If taken a little bit further, technology is specifications. A windmill turbine consists of fan wheel, balanced center hub, compressor, tail arms, pivot, air hose, diffuser, tower. Axis: horizontal. Rotor diameter: 72 inches. Number of blades: 12.

What is the language of these windmills? (photo: Thomas Kohler/Wikimedia Commons)

Windmills are great. But as a skill of writing, making specs is no more challenging than writing the alphabet backwards.

This is not enough for me. I want to see the user involved. To me, technology is not technology without its human part, the user, or sometimes the builder, the designer, or just the one who benefits from the technology although does not use it directly.

I want to say it again: technology is not technology without the human part. Technology is technology only in the eye of a man, people, user. In a way, it is totally meaningless to write about technology without considering the human side of it.

And here start my difficulties in writing about technology in English.

All which is exact is so easy to write. I could be the one in John Searle’s Chinese room and read rule books and write just by the rules, with no exceptions, no personality, no language that can be appraised as extraordinary beautiful or ugly. No out-of-the-box, no story that touches the reader and makes him move.

This guy, John Searle, understands something about human and technology. (photo: M. Cuevas/Wikimedia Commons)

But humans are not exact whatsoever. The human part of technology is fully and inherently inexact, and thus can’t be put in numbers nor specifications. For instance, feelings and emotions, which are so deeply human – how to tell them precisely? What on earth is an accurate emotion?

Of course it have been tried. History of psychology science is full of attempts to measure and specify emotions. Current computer scientists push hard to develop software that could recognice and interpret human feelings and adjust the behaviour of the machine accordingly. Engineers build robots who smile to you, or look puzzled when not understanding your command.

But can a robot love? Can a computer understand, when you are in the mood? Can even you tell, what your friend is experiencing, when she takes the lowest option one after another in the Beck depression scale?

Psychologists know, that the truth of human is not in numbers nor in exact phrases. The truth is in the unverbal, in the words left unsaid, in between the lines. The truth is there and within reach but definitely not pointed out.

Therefore, I believe, when developing technology further and further, and trying to understand and apply it better, we start to see that numbers and specifications play less and less a role.

What comes in stead, are the tools that have been used in trying to understand human for centuries: fiction, literature, poetry. Technology becomes stories. In English, or, if you really want to understand the unsaid, in your mother language.

I’ll write a poem for technology, and then I’ll sing and dance.

Mainokset

Teknologia on kulttuuria

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 8.5.2012
Tags: , , , ,

Ihmettelen, kuinka vähän teknologiasta puhutaan kulttuurina. Eikö meillä ole tarvetta käsitellä teknologiaa taiteen keinoin? Onko teknologia itsestään selvää ja vain työkalu ilman omaa tarkoitusta ja luonnetta?

En usko.

Teknologia on jotain suurempaa kuin väline arkitarkoitustemme saavuttamiseksi.

(kuva: Friedrich Tellberg/Wikimedia Commons)

Ydinvoimala ei ole vain sähköntuotantoa. Ydinvoimala on näyte siitä, että ymmärrämme näkymättömiä fysiikan ja kemian ilmiöitä, jotka pitävät universumin koossa ja jonkinlaisessa tasapainossa. Eikä kännykkä ole vain juttelua ja imagonrakennusta. Kännykkä on osoitus siitä, että hallitsemme radioaaltoja, ymmärrämme elektronien hyppelyä puolijohteissa tai metallilankoja pitkin. Osaamme vaihdella sähköisiä on-off- tiloja niin, että näemme tekstiä, kuvia ja videoita ja voimme muokata niitä mieleiseksemme.

Vielä parempaa: sekä ydinvoimala että kännykkä näyttävät myös, että osaamme järjestäytyä yhteisöiksi suuremman hyvän vuoksi.

Ydinvoimala ei olisi mahdollinen ilman monimutkaista sosiaalista organisoitumista, joka vaatii kirjoitettuja ja kirjaamattomia sääntöjä, hiljaisia sopimuksia, yhteisiä käytäntöjä. Ydinvoimala vaatii luottamusta.

(kuva: Nixdorf/Wikimedia Commons)

Ydinvoimala on ihmisten välinen luottamusjärjestelmä.

Kännykkä on mahdollistanut uudenlaista sosiaalista organisoitumista, ja voi veljet, emmekö käytä sitä hyväksi. Olemme yhteydessä niihin, jotka ovat kaukana, kuulemme heidän sanansa, äänensävynsä, naurunsa ja itkunsa.

Voin kuunnella, kuinka toinen ihminen hengittää maapallon vastakkaisella puolella.

Pian on itsestäänselvyys, että jokainen kantaa omaa yhteisöään  taskussa. Facebook, Twitter, Foursquare, Pinterest. Ne eivät ole ohjelmistoja, eivät alustoja, eivät palveluita. Ne ovat kavereita, tuttuja, kollegoita, perheenjäseniä. Työnantajia, työntekijöitä, mentoreita, oppilaita. Rakastettuja, vihamiehiä. Ihailtuja, inhokkeja.

Ihmiset ovat tärkeitä ja teknologialla on juuri sen vuoksi itsessään merkitystä. Teknologia on sitä, että hallitsemme omaa ympäristöämme. Teknologia on sitä, että kuulumme joukkoon. Emme ole avuttomia emmekä hylättyjä.

Teknologia on meidän kulttuuriamme, tapamme ilmaista mikä on meille tärkeää. Teknologialla muokkaamme maailmaa meille merkitykselliseksi.

Etteikö teknologia olisi runon arvoinen?

Taidetta tulkittavaksi, teknologiaa käytettäväksi

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 29.4.2012
Tags: , , ,

Tytti Heikkinen: Normaalia valon puutetta (videoteoksen yksityiskohta, 2012)

Visuaalinen runous on katsottavaksi tehtyä runoutta: iloa ja pohdittavaa kuvallisessa, kielikuvallisessa ja käsitteellisessä muodossa yhtä aikaa. Kerroksellista kuin hääkakku. Ei mikään helppo laji ymmärtää kokonaisuudessaan. Mutta ehkäpä helpompi tarttua ja tutkia kuin vähempiulotteiset perinteiset taiteenlajit, lyriikka, proosa tai kuvataide? Voi valita kerroksen, josta tutkimisen aloittaa.

Tampereen TR1-taidehallissa oli tänään viimeistä päivää auki Text Art – Katseltavaa runoutta -näyttely. Runoja katsellessani ihmettelin teknologian ja taiteen suhdetta. Itsestäänselvästi taide käyttää teknologiaa. Teknologiaa voi tarkastella itseilmaisun muotona (ks. postaus hackerspaceista). Teknologian kehittyminen mahdollistaa aivan uudenlaista taidetta. Miten taide vaikuttaa teknologiaan? Hetkeksi jumiuduin tähän.

Karri Kokko: Uuden runon kauneimmat (yksityiskohta, 2012)

Visuaalisten runoteosten välillä ajelehtiessani etsin analogista apua luonnontieteiden ja teknologian suhteesta. Luonnontiede mahdollistaa teknologian, sillä teknologia perustuu luonnontieteen paljastamien fysikaalisten ilmiöiden hyväksi käyttämiseen. Teknologia puolestaan mahdollistaa modernin luonnontieteen, esimerkiksi havainto-, mittaus- ja analyysilaitteet, jotka ovat välttämättömiä fysikaalisten ilmiöiden löytämisessä ja hyödyntämisessä.

Karkean analogian mukaan teknologia mahdollistaa modernin taiteen (vaikkapa digitaaliset runot ja videoinstallaatiot) ja taide mahdollistaa teknologian, koska taide ruokkii luovuutta, jota tarvitaan teknologiakehityksessä. Luovuus on luonnonilmiö, jota taide valjastaa hyödynnettäväksi erilaisiin tarkoituksiin.

Teknologialla ja taiteella on olennainen ero. Taide ei ole yksiselitteistä eikä se tarjoa valmista tulkintaa itselleen. Päinvastoin, se vaatii katsojaa tulkitsemaan itsensä. Mutta vastalahjaksi taide antautuu erilaisille tulkinnoille. Tulkintojen rikkaus on luovuutta.

Taide on tarkoitettu tulkittavaksi. Teknologia käytettäväksi.

Ja seuraavasta näyttelystä sitten uusi tulkinta.

Varashälytin

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 26.4.2012
Tags: , , ,

Nelivuotias rakensi sänkyynsä varashälyttimen. Laite kytketään päälle vaaleanpunaisesta y-napista. Jos varas yöllä tulee ja yrittää viedä sängyn, oranssi kello hälyttää ja varas jää kiinni leikkiponin suitsiin (ks. sormi).

Keksiminen on meissä syvässä. On luonnollista kehittää teknologiaa.

Hacklabissa luodaan tekniikan ruohonjuurirunoutta

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 18.4.2012
Tags: , , ,

kuva: KV

Miten teknologia parantaa elämäämme 2025? -paneeli nosti esille hackerspacet tai hacklabit, kaikille avoimet yhteisölliset tilat, joissa tekniikasta ja rakentelusta kiinnostuneet voivat tavata toisiaan ja tehdä yhteistyötä erilaisten tiede-, teknologia- ja taideprojektien kimpussa.

Keitä hackerspace-osallistujat ovat, ja kiinnostaako heitä kehittää sosiaalista tai ympäristön hyvinvointia (ks. Neljä keinoa parantaa maailma teknologialla)? Tämä kysymys mielessä kävin tutustumassa Tampereen 5w-hackerspacen tiloihin ja tekijöihin.

Minut otettiin vastaan hacklabien henkeen avoimesti ja ystävällisesti. Sain tietää, että 5w on tekniikkaharrastajien yhteisö, jonka ytimessä on parisenkymmentä aktiivia. Mukanaolijoita yhdistää insinöörimäinen ajattelu ja kiinnostus laitteiden ja tekniikan rakentamiseen. Pääpaino on hardwaren, ei softan, rakentelussa. Hacklabin yksinkertainen idea on tarjota harrastajille kunnon tilat ja laitteet. sekä samanhenkisten ihmisten kannustavaa seuraa siinä ohessa.

Yhteistä tavoitetta 5w-porukalla ei ole. Isäntieni mukaan yhdenkään jäsenen projektissa ei ole ensisijaisena tavoitteena ympäristön tilan parantaminen.

En oikeastaan yllättynyt. Mutta ilahduin siitä innostuksesta, joka 5w:n tekniikkalaboratoriossa huokui. Tekniikka ja rakentelu on täällä vapaaehtoista ja omasta kiinnostuksesta lähtevää, ilman hyötyfunktiota – tekisi mieli sanoa itseilmaisua, luomista tekniikan kielellä. Hacklabilaiset kokeilevat, testaavat, rakentavat, purkavat, työstävät ja hiovat, kunnes lopputulos tyydyttää heitä.

Ihan ilman palkkaa. Useammankin mielessä tosin saattaa väikkyä ajatus omasta yrityksestä, mallina vaikkapa eräs parin harrastelijakoodarin autotallista käyntiinlähtenyt megainnovaatio.

Hacklabeissa tehdään teknologian ruohonjuurirunoutta. Entä ympäristön ja sosiaalinen hyvinvointi? En nähnyt merkkejä maailman pelastamisesta. Arvelen, että hacklabilaisia saattaa olla yhtä vaikea taivuttaa työskentelemään tietyn tavoitteen puolesta kuin ketä tahansa taiteilijaa.

Mutta siellä he ovat, kädet työssä ja mieli ideoimassa ja ongelmia ratkaisemassa. He puhuvat tekniikan kieltä. Pitäisikö siis myös ongelma ilmaista tekniikan kielellä?

kuva: KV