Kaikkialle sulautunut käyttäjälähtöisyys
Ei vain teknologia, vaan myös käyttäjälähtöinen kehittäminen on muuttumassa ubiikiksi, kaikkialle sulautuneeksi.
Käytettävyystutkimuksissa kynä ja paperilomakkeet ovat perinteinen juttu. (kuva: © Raimond Spekking / CC-BY-SA-3.0 via Wikimedia Commons)
Vanhaan hyvään aikaan (tämä on mukava fraasi, vaikka pidänkin tulevaisuutta keskimäärin aina parempana kuin menneisyyttä) käyttäjät vietiin käytettävyyslaboratorioihin, joissa heille annettiin eteen laite tai sovellus X. Käyttäjillä teetettiin tehtäviä ja kyseltiin kokemuksia ja parannusehdotuksia.
Sitten tajuttiin, että aito käyttötilanne antaa parempaa, joskin työläämmin hankittavaa, tietoa X:n käytöstä. Käyttäjätutkimusta alettiinkin tehdä havainnoimalla ja haastattelemalla siellä, missä X:n ajateltiin tulevan käyttöön. Toki tehtiin myös käytettävyyslabratutkimusta. Lopuksi voitiin vielä antaa X käyttäjien arkikäyttöön viikkojakin kestäviksi koekäyttöjaksoiksi, kun X oli jo suurinpiirtein käyttökelpoinen mutta ei vielä myyntivalmis.
Mentiin siis käyttäjien arkeen, oikeisiin käyttötilanteisiin häiriöineen, epämukavuuksineen ja tulkinnanvaraisuuksineen. Kaikkialle.
Mutta ubiikkiin käyttäjälähtöisyyteen vaaditaan vielä jotakin muuta.
Se muu on sosiaalinen media, erityisesti sen eläväisimmät sovellukset: Facebook, Twitter, Foursquare, Pinterest ja kumppanit, joissa ihmiset jakavat ja kommentoivat jatkuvasti sitä mitä heidän ympärillään tapahtuu.
Suuri osa tuosta vuolaasta bittivirrasta on sosiaalista kolmen kelvinin taustakohinaa, jonka informaatioarvo on vähäinen mutta turvallisuus- ja tunnearvo voi olla sitäkin suurempi. Sosiaalinen media on ihmisiä, jotka tunnen, jotka pitävät samoista asioista, jotka ovat erilaisia ja itsenäisiä mutta kuuluvat samaan joukkoon. Olen osa erilaisia yhteisöjä, ehkä vain digitaalisessa kevythengessä mutta kuitenkin.
Yhteisöllisyys on juuri se arvo, minkä vuoksi kommentteja jätetään yhä uudestaan ja uudestaan.
Naputellaanko tässä Facebook-päivityksiä? (kuva: Paul Martin Lester/Wikimedia Commons)
Digitaalisenkin yhteisöllisyyden arvo on niin voimakas, että Twitter ja Foursquare otetaan mukaan kaupungille, mökille ja Pariisin-viikonlopulle. Checked in: Aéroport Paris-Charles de Gaulle! 36 henkilöä tykkää tästä.
Päivityksiä satelee ravintoloista, toreilta, tilaisuuksista ja tapahtumista. Tietenkin sosiaaliseen mediaan uppoudutaan eniten kotona ja ehkä työpaikalla, mutta kommentit virtaavat myös tien päältä, kauppakeskuksista ja kiikkeriltä muovituoleilta jäätelökioskin edessä. Maailman P-A-R-A-S vaniljapehmis löytyi juuri! 1 minuutti sitten paikassa Finlayson, Tampere.
Naapurikioski, pistä paremmaksi! Uudistatko jätskivalikoiman vai investoitko laatutuoleihin?
Siinä on meillä alusta: kaikkialle sulautuneet käyttäjäyhteisöt halukkaana jakamaan kokemuksensa ja ottamaan toisten kokemuksista opiksi.
Mitä muuta ubiikki käyttäjälähtöinen kehittäminen vaatisi?
Ainakin sen, että kehittävät tahot – yritykset, organisaatiot, järjestäjät, tuottajat, rakentajat jne. – kuuntelisivat mitä yhteisökohinassa liikkuu. Sen, että kehittäjät antaisivat käyttäjille heti paikan päällä mahdollisuuden ja kannustuksen jättää kommentti käyttäjien omien yhteisöjen kuultavaksi. Sen, että kansalaiset kulkisivat silmät ja korvat auki ja haluaisivat vaikuttaa siihen, millaiseksi heidän ympäristönsä muodostuu. Sen, että ympäristön kehitettävät asiat olisi digitaalisesti koottu mielekkäisiin, kansalaisen ymmärtämiin yksiköihin ja kokonaisuuksiin. Ohjelmistoja, jotka seuloisivat kohinaa ja poimisivat siitä trendejä, kohokohtia ja poikkeamia. Sen, että negatiivisesta palautteesta ei seuraisi odottamattomia sanktioita. Sen, että aktiiviset palautteenantajat ja ideoijat nostettaisiin hetkeksi jalustalle.
Minä haluaisin ehdottomasti olla ensimmäinen Co-Creation Mayor of Tampereen Jäätelökioskit.
(kuva: Ka Faraq Gatri/Wikimedia Commons)
Tutkijan uudet taidot: avoimuus ja tarinankerronta
Nykyaika tarkoittaa avoimuutta. Sen merkkejä näkyy joka puolella: avoin innovaatio, käyttäjälähtöisyys, joukkoistaminen, jakaminen ja verkostoituminen sosiaalisessa mediassa alkavat olla arkipäivää niin bisneksessä kuin yksityiselämässäkin.
Mikä estäisi avoimuuden etenemistä suojattuun norsunluutorniin eli tutkijan mieleen ja tutkimuskäytäntöihin asti? Ei mikään. Akateeminen tekijyys, julkaisu ja opetus ovat kaikki murroksessa. Tutkijankammioita kangetaan voimalla auki.
Avoimuus ja vapautuminen ovat siitä jännittäviä, että ne pakottavat viestimään uusin keinoin. Tutkijankin on aika kertoa tarinoita.
Tarinoilla lumoaminen on ikivanha taito (kuva: Wilhelm Gentz/Wikimedia Commons )
Tutkimusta tehdään yhdessä ja joukkoälyn voimin
Avoimuus ei rysähdä tutkimusmaailmaan ylhäältä päin vaan hiipii lähemmäksi usealla eri rintamalla yhtä aikaa.
Tutkimustiedon keräämisen luonne on muuttumassa. Tieto ja ymmärrys kerätään käyttäjiltä kysymällä, yhteiskehittämällä ja joukkoistamalla eli jakamalla ideointi- ja kokeilutyötä talkoohenkisesti joukolle ihmisiä.
Tutkija ei tee enää mitään yksin, vaan toimii monen tutkijan ja tietolähteen äänitorvena, tiedon, ideoiden ja ymmärryksen yhdistelijänä uusiksi kokonaisuuksiksi.
Tutkimustyön muutoksen voi rinnastaa siihen, miten fiktiokirjoittaminen on kehittynyt. Kirjallisuudessa on aina ollut tärkeää intertekstuaalisuus, kirjallisuus- ja taidehistorian tunteminen ja liittäminen osaksi omaa työtä vähintään rivien väleissä.
Kirjojen intertekstuaaliset linkit kattavat tuhansien vuosien kirjallisuushistorian (kuva: William Hoiles/Wikimedia Commons)
Internetin yleistyessä helppoakin helpompi verkkojulkaiseminen on tuonut intertekstuaalisuuden läpinäkyväksi, sillä verkkotekstejä linkitetään keskenään, kirjoitetaan yhdessä, kommentoidaan ja korjaillaan jatkuvassa vuorovaikutteisessa prosessissa. Storify-tyyppinen kuratointi eli oman tekstin koostaminen suoraan toisten verkkotekstejä (ml. twiitit, kuvat, videot) lainaamalla on ääriesimerkki intertekstuaalisuuden läpinäkyvyydestä.
Taiteilijat joutuvat miettimään, mitä merkitystä tekijällä ja tekijyydellä on. Romanttinen näkemys kirjailijasta köyhänä ja kärsivänä erakkona katoaa some-aktiivisen, esiintyvän ja brändäävän kirjoittajaimagon alle. Nykykirjailija ei pelkää vuorovaikutusta vaan etsiytyy sitä kohti, ja samalla luo tarinaa itsestään, omasta persoonastaan.
Tähän suuntaan kulkee tutkimusmaailmakin. On koko ajan selvempää, että tutkimustulos tai innovaatio ei synny yksittäisen tutkijan työn tuloksena, vaan joukkoälyn purskauttamana. Joku tai jotkut vain ottavat kunnian viimeistelystä tai tekevät sen viimeisen oivalluksen.
Jotta luova kliksahdus mielessä syntyisi, on hakeuduttava tietolähteiden seuraan ja kerättävä monenlaista informaatiota. Verkoston ja vuorovaikutuksen monipuolisuus on tutkijalle rikkaus.
Akateeminen julkaisu ja opetus vapautuvat
Akateemisia julkaisukäytäntöjä ravistellaan. The Guardian -lehdessä tieteellisen julkaisemisen kalleuteen kyllästyneet yliopistotutkijat keskustelevat “akateemisesta keväästä” eli verovaroin rahoitetun tutkimustiedon avaamisesta lukijoiden saataville ilmaiseksi.
Perinteisessä julkaisumallissa tutkija lähetti tutkimusraporttinsa tieteelliseen aikakauslehteen, joka arvioi raportin vertaistutkijoiden avulla ennen mahdollista julkaisua. Hyvän lehden merkki oli, että kovin moni artikkeli ei päässyt läpi. Lukija maksoi mielellään, kun tiesi, että lehdessä on vain laadukasta ja korkeiden standardien mukaista tutkimustietoa.
Vapaan julkaisun eli ns. open access -malleja on erilaisia. Eräässä tyypillisessä mallissa tutkija tai pikemminkin tutkimuksen rahoittaja maksaa lehdelle julkaisusta, ja samalla siis hoitaa osan lehden vertaisarvioinnista ja julkaisutoiminnasta koituvista kuluista. Lukija saa artikkelit käyttöönsä ilmaiseksi. Jokainen voi kerätä omaa tutkimustietopääomaa ja hyödyntää sitä omassa työssään.
Brittien tiedeministeri David Willetts sanoo, että Open Access -menettelytapa muuttaa koko akateemisen tutkimuksen luonteen. Tavoitteena on yhteistyöhön perustuva avoin tutkimus, aivan uudenlainen akateeminen löytöretkeily.
Akateeminen kevät on koittamassa (kuva: Mah Jong/Wikimedia Commons)
Tutkimukseen perustuvaa akateemista opetusta avataan yhtä lailla. The New York Timesin mukaan yhdysvaltalaiset huippuyliopistot MIT ja Harward aikovat jakaa ilmaisia verkkokursseja internetiin. Kurssin suorittaja saa merkinnän ja arvosanan mutta ei virallista suoritusmerkintää. Yliopistot keräävät globaalia internet-opiskelijoiden yhteisöä ja kokeilevat samalla uusia opetusmenetelmiä ja -teknologioita käytännössä.
Ilmaista, vapaata, avointa. Eliittiyliopistot hinkkaavat norsunluugloriaa seinistään riuskalla otteella.
Tarinat hyppivät yli tieteenalarajojen
Mutta totta kai tutkimuksen avautumisen matkalla on hidasteita.
Tieteen ongelma on siilomaisuus; niin insinööri kuin medisiinari hoitaa osia, ei ihmisiä. Kokemusta on!
— ossi kuittinen (@hvaelama) toukokuu 4, 2012 (Twitterissä)
Jotta akateeminen kevät koittaisi, julkaisujen vapautuminen ei riitä. Tutkijoiden koko ajattelutavan on muututtava, vaaditaan The Guardianissa.
Tohtoriopiskelija Brant Moscovitchin mukaan tutkijoiden on lähdettävä bunkkereistaan: on opittava jakamaan omaa tietoa ja käyttämään toisten tieteenalojen tuottamia tutkimustuloksia. Tutkijoiden on opittava puhumaan samaa kieltä ja keskustelemaan keskenään. Näin myös laaja yleisö voidaan saada kiinnostumaan ja luovuttamaan verorahoja tutkimukseen entistä halukkaammin.
Tarinankerronnan taito on eduksi juuri silloin, kun halutaan hälventää tieteenalarajoja ja houkutella suurta yleisöä.
Tarinat liikuttavat ihmisiä, tarinoista syntyy keskustelua
Tunne puolestaan syntyy tarinoista: Olipa kerran… tai Oletteko kuulleet, mitä tapahtui… värisyttävät mukavasti selkärankaa.
Hyvään tarinaan lukija uppoutuu täysin, ja mitä uppoutuneempi lukija on, sitä enemmän tarina voi muuttaa häntä. Hyvä tarina saa lukijan heittämään pois älylliset suojamuurinsa ja altistumaan tarinan viestille. Lukijasta tulee sokea tekstin epätäsmällisyyksille. Hyvä tarina on kuin Troijan hevonen, joka huomaamatta syöttää kertojan viestin lukijan mieleen.
Kreikkalaiset tunkeutuivat Troijaan onton hevospatsaan vatsassa (G.D. Tiepolo; kuva: Web Gallery of Art/Wikimedia Commons)
Fiktio muuttaa tehokkaammin uskomuksiamme kuin argumentointi ja todisteet, sanoo Jonathan Gottschall. Ymmärtämällä fiktion luonnetta osaamme myös nähdä koska tarinoita käytetään ja varustautua niitä vastaan.
Hyvään tarinaan on vastattava vielä paremmalla.
Tarinamarkkinoiden paikka: sosiaalinen media
Jos tutkija haluaa viestiä tehokkaasti tuloksistaan, niistä kannattaa siis luoda tarina.
Ja hyvää tarinaa kannattaa jakaa sosiaalisessa mediassa, missä se voi levitä muutamissa tunneissa koko maailmaan ja nostattaa jopa vallankumouksia.
Matthew Yeomans antaa The Guardianissa vihjeen niille, jotka miettivät, miten sosiaalisessa mediassa voi toimia: on tiedettävä mitä haluaa sanoa. On tiedettävä, mikä omassa viestissä on arvokasta ja käyttökelpoista niille sosiaalisen median yhteisöille, joihin haluaa yhteyden.
Kun tietää tarinan, jota haluaa kertoa, ja ymmärtää erilaisten yhteisöjen kiinnostuksen kohteet, voi tarinaa alkaa hienosäätää ja paketoida jokaiseen sosiaaliseen mediaan erikseen.
Näin päädytään takaisin avoimuuteen. Jotta tutkija saisi kunnian tuloksistaan ja tarinoistaan, on oltava avoin avoimuudelle ja otettava rohkeasti omistajuus oman osaamiseen.
Olet sitä mitä jaat! Älä odota pomon lupaa olla aktiivisesti avoin, sanoo Ylen suunnittelupäällikkö, some-emo Tuija Aalto, joka on itse elävä esimerkki siitä mistä puhuu.
Tutkija kuitenkin harkitsee ennen kuin tekee. Jos sosiaalinen media vielä arveluttaa, perinteisemmän tarinankerronnan taitoa voi harjoitella vaikka osallistumalla eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan järjestämään kirjoituskilpailuun, jossa etsitään visioita ja näkemyksiä tulevaisuudesta. Mustat joutsenet -kisan takaraja on elokuun viimeinen päivä.
Kyllä vain, minäkin aion osallistua, aivan avoimesti.
P.S. Ja niin muuten, onhan meillä ne avokonttoritkin.
P.P.S. Hei tutkija! Ovea ei saa enää kiinni, joten parempi astua ulos.
Lähteitä ja lisätietoa:
Aalto, Tuija 2012. Verkkoviestintätaidot avoimuuden aikakaudella (video). Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa -konferenssissa 18.-20.4.2012.
Gottschall, Jonathan: Why storytelling is the ultimate-weapon. Co-Create, ladattu 5.5.2012.
Jha, Alok 2012. Academic spring: how an angry maths blog sparked a scientific revolution. The Guardian 9.4.2012.
Lewin, Tamar 2012. Harvard and M.I.T. Team Up to Offer Free Online Courses. The New York Times 3.5. 2012.
Moscovitch, Brant 2012. Spring must thaw more than academics journals. The Guardian 26.4.2012.
Willetts, David 2012. Open, free access to academic research? This will be a seismic shift. The Guardian 1.5.2012.
Yeomans, Matthew 2012. How can sustainability communicators establish a social media voice? The Guardian 3.5.2012.
Mustat joutsenet, avoin kirjoituskilpailu 31.8.2012 saakka. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta.
Teknokritia 