Teknokritia


Valkoista teknologiaa

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 20.7.2013
Tags: , , ,

Jotkut näkevät luvut väreinä, tuoksuina, muotoina ja liikkeinä. Aisti-informaatio hyppää synapsien verkossa aivan eri poluille kuin muilla ihmisillä ja juoksee nurkan taakse ennen kuin realismi ehtii saada sen kiinni. Nurkan takaa löytyy pimeitä kujia, omituisia ääniä tai rakennelmia, tai outo kokemus.

Ystäväni – miten hän tunteekaan minut niin hyvin! – toi minulle kirjan: Miki Liukkosen Valkoisia runoja (2011).

runot1

Tämä runo kiehtoo minua tavattomasti. En koe lukuja samoin, mutta saan kutittavan aavistuksen jostain, mikä on juuri ja juuri ulottuvillani. Hipaisu kokemusta, jota en aivan tavoita.

Yritän soveltaa. Selvästikin kännykät ovat väljiä keltaisia nelosia, hieman rampoja, osoittamassa kommunikoinnin samassa huoneessa olevan ihmisen ja pelkän äänen – sehän voisi olla kuka tahansa, pelkkä nauhoite, taitava matkija, tai hyvin koulutettu puherobotti! – välillä. Energiaomavaraiset pikkupiisirut ovat valoisia kahdeksikkoja, sädehtivät auringonvalossa seinänraoissa, tarkkailevat meitä ja hyräilevät tyytyväisenä. Ihmisillä kaikki hyvin. Seitsemäntoista virkaa tekee maan alle ja merien pohjaan piilotettu valokuitu: muka läpinäkyvä mutta täysin pettävä. Se kuljettaa tietoa sinnekin minne ei saisi, se on aukkoja täynnä, se vuotaa olennaisen multaan ja hiekkaan ja täyttyy pelkillä puhalluksilla. Älä luota siihen. Eikä ole vaikea arvata mikä numero on moderni kolmilapainen tuulimylly: tuulenvire heläyttää pilvistä leijailevia jääkiteitä sen päälle, suolavesi liplattaa valkoiseksi maalattua terästä vasten. (Zinggg…)

Tutkijan on mietittävä tässä kohtaa, olenko kallistumassa taikauskoon: numerologiaan, enneologiaan, horoskooppeihin tai muihin päähänpinttymiin, joiden mukaan numerot, tähdet tai vaikka teknologia kertoo luonteemme ja ennustaa tulevaisuutemme. Jos näkee ja tuntee niin kuin Miki, ei se ole tiedettä. Onko valoisa 8 siis huuhaata, onko Miki höpsähtänyt numerologiaan?

runot2

En ollut koskaan ajatellut sitä aikaisemmin, mutta nyt sen näen: tyynen, silmälasit hieman kallellaan kivellä istuvan miettiväisen neliön. Viikset ovat siistit kuin Hercule Poirotilla. Kuin Rodinin Ajattelija neliö nojaa leukaansa nyrkkiin, tukee kyynärpäätään polveensa. Minä tässä mietiskelen, neliö sanoo ja sulkee tiukasti silmänsä.

Mikin kokemus, minun kokemukseni. Ei tällä ennusteta eikä tästä kannata luoda hypoteeseja testattavaksi tiukasti valvotuissa empiirisissä kokeissa. Ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus oli luoda kuva ja minä sain sen. Ymmärrän neliön nyt toisin. Ymmärrän maailman nyt toisin. Ymmärrän Mikin nyt toisin. Minua kutittaa suunnattoman miellyttävästi.

Näin voisi teknologiankin kanssa käydä. Luon kuvan teknologiasta, sen toisenlaisen kuvan. Joku ymmärtää sen ja häntä kutittaa. Se on riittävä tarkoitus. Syntyy teknologian psykologia, joka ei tarkoita käytettävyyttä, käyttökokemusta, käyttötapoja, hiiren liikuttamisen laajuusmittauksia, aikaviiveitä, joita netinkäyttäjä sietää kun klikkailee sivulta sivulle etsien jotain sillä hetkellä maailman olennaisinta tietoa. Ei, ei tätä. Vaan syntyy teknologian luonne, joka ei ole se teknologian luonne, josta Arthur puhuu, luonnonilmiöiden valjastamista ihmiskunnan kärryjen eteen. Syntyy erilainen, toisenlainen teknologian luonne.

On selvästikin unohdettava ennakkoluulot, on alettava alusta, tunnusteltava, hengiteltävä teknologiaa. Silitettävä poskea sitä vasten, nuolaistava kielenkärjellä. Pyytää sitä käymään lattialle mahalleen ja käytettävä sitä trampoliinina, kokeiltava voiko sen avulla hyppiä niin, että saisi kauan sitten kattoon roiskuneet kahvitahrat pyyhittyä (en voi ymmärtää, miksi katossani on kahvia!). Ehkä tämä helpottaisi, antaisi meille väläyksen jälleen uutta tuntematonta. Kutittaisi.

runot3

Mainokset

Some suojaa meitä ihmissuhdesotkuilta mutta tuo yksinäisyyden

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 17.4.2012
Tags: , ,

MIT-professori, psykologi ja sosiologi Sherry Turkle oli viisitoista vuotta sitten innoissaan digitaaliteknologiasta ja internetistä. Teknologia tarjosi jännittäviä mahdollisuuksia tutkia ja rakentaa sitä, keitä me olemme – identiteettiämme.

Prof. Sherry Turkle (kuva: Global X/Flickr)

Internetissä vietettiin aikaa, sitten siitä kytkeydyttiin irti ja lähdettiin tekemään muita juttuja.

Nyt Turkle on huolestunut, koska internetistä ei enää lähdetäkään. Jopa silloin, kun ihmiset kokoontuvat yhteen, he kommunikoivat teknologian välityksellä sosiaaliseen mediaan päin eivätkä keskenään. Miksi tekstiviestittely on meille helpompaa kuin kasvokkain juttelu? Miksi meille riittää yhteydenpito keskustelun sijaan?

Koska pelkäämme yksinäisyyttä, sanoo Sherry Turkle.

Nostamme teknologian väliimme, koska olemme haavoittuvia ja sosiaalisissa suhteissa on aina haavoittumisen riski. Kun olemme fyysisesti läsnä, näymme sellaisina kuin olemme, ruumiillisina ja epätäydellisinä. Sosiaalisessa mediassa taas voimme olla sitä mitä haluamme olla. Emme halua kokea todellisen yksinjäämisen riskiä vaan mieluummin olemme turvallisissa etäsuhteissa. Näin etäännymme fyysisestä olemisesta ja kanssakäymisestä.

Huutelemme internetiin ajatuksiamme ja toivomme, että joku kuuntelee.

Ihmissuhteet ovat sotkuisia ja vaativia, Turkle sanoo. Teknologia puhdistaa meidät. Saamme illuusion kumppanuudesta ilman ystävyyden velvoitteita. Mutta samalla eristäydymme ja tulemme entistä yksinäisemmiksi. Emme opi toisistamme tarpeeksi twiittaamalla.

Turklen suositus on opetella olemaan yksin. Yksinolossa ihminen löytää itsensä. Näin emme tunne itseämme yksinäisiksi, vaikka laitteet suljetaan.

Turklen ohje on psykologian ja filosofian klassikkoneuvoja. Myös onnellisuuden tutkimukselle omistautuneen psykologian professorin Sonja Lyubomirskyn mukaan ihmisen onnellisuuden on noustava ihmisestä itsestään. Mikään ulkopuolinen lähde ei voi korvata sitä, ei tv:n kuvavirta, ei tietokonepelit, ei edes sosiaalinen media. Ihmissuhteiden vaaliminen kyllä lisää onnellisuutta, mutta vain jos vaihdamme kevytyhteydenpidon kunnon keskusteluun, kasvokkain puhumiseen ja kuuntelemiseen.

Ihmissuhteet kasvattavat meitä. Siinäpä se riski onkin, sillä kasvaminen edellyttää haavoittumista.

Lopuksi kirjavinkki niille, jotka nyt pohtivat sulkeako Facebook ja mitä sitä sitten tekisi: Isaac Asimovin Alaston aurinko on kertomus planeetasta, jossa ihmiset eivät enää kestä toistensa fyysistä paikallaoloa.

Sherry Turkle: Connected, but alone (TED talk Feb 2012)

 

Japanin ubiquitous society 2005

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 16.4.2012
Tags: , , , , , , ,

Yliopiston kirjastossa käteeni osui Teppo Turkin kirja Kahdeksan pilven takaa: Japanin murros ja uusi nousu (2005, Helsinki: Edita). Avasin kirjan satunnaisesta kohdasta, ja eikö siellä lukenutkin heti jännittävä uusi termi artintelligence, joka tarkoittaa taiteen ja teknologian sekä immateriaalisen osaamisen toisiinsa sulautumista.

Mori Tower, Tokio

Mori Tower, Tokio (kuva: Chris 73/Wikimedia Commons)

Artintelligenceä on esimerkiksi Tokion Mori Tower, metallista ja lasista koottu pilvenpiirtäjä, joka ”seisoo kuin itsenäinen olio”. Tämä on mielenmaisemaa suoraan Blade Runnerista ja muista tulevaisuusfiktioista.

Turkin kirja luotaa Japanin henkistä tilaa ja muutosta, tietoyhteiskuntaa (tai ubiquitous societya, niin kuin siellä päin sanotaan), bisnesmaailmaa sekä japanilaisen naisen ja miehen roolien muuttumista. Muutaman vuoden vanhentuneenakin sisältö on kiinnostavaa.

Mitä luulette, missä ollaan tietoyhteiskuntakehityksessä pisimmällä? Euroopassa, Yhdysvalloissa vai Aasiassa? Ehkä Pohjoismaissa ja Suomessa? Heh. Aasian voittokulku alkoi Turkin mukaan 2000-luvun alkupuolella. Jo silloin Japani oli Turkin mukaan pitkälle automatisoitu ja teknistynyt.

Japanilainen tietoteknologia oli piilotettu ympäristön rakenteisiin, se oli tuttua ja siksi näkymätöntä ja hiljaista – ja kaikkialla. Kommunikaatioteknologiaa kanniskeltiin käsissä ja taskuissa, miljoonat automaatit seisoivat kaduilla palveluvalmiina, tietoteknologia vartioi sairaaloita, liikennettä ja energiantuotantoa, sensoriteknologia odotti uhkaavien maanjäristysten ja tsunamien tunnistamista ja hälyttämistä. Japanissa ubiquitous computing oli totta jo kohta kymmenen vuotta sitten.

179px-Wakamaru-fullshot2011

Wakamaru-kotirobotti (kuva: Nesnad/Wikimedia Commons)

Japani teki 2000-luvun alussa huiman nousun internet-ajan takeltelijasta älyteknologian utopiavaltioksi. Japanin puskeva voima nousi elektroniikkateollisuudesta, autoteollisuudesta, robotiikasta ja teollisuusautomatiikasta. Nämä tuottivat teknologiaa, joka sulautui ympäristöön ja vielä pidemmälle: japanilaiseen kulttuuriin, koteihin, ihmisten psyykeen ja tunteisiin, kuten söpö Wakamaru.

Turkki arvioi Japanin elävän digitaalisen evoluution kolmatta vaihetta, jossa kulttuuri ja teknologia liukuvat yhteen. Tuotteet ja sisällöt ovat kulttuurisidonnaisia, tuotteet aineettomia ja saavat merkityksensä ajankohtaisista ilmiöistä, julkisuuden markkinoista sekä ihmisten ja ryhmien välisestä sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Tuotteen lisäarvo määräytyy vasta kun loppukäyttäjä hankkii sen itselleen.

Japanissa teknologialle on löytynyt kulttuurinen merkitys: teknologia otetaan käyttöön osaksi merkityksiä ja teknologialla myös luodaan merkityksiä. Mitä paremmin teknologia onnistuu toimimaan merkitysten rajapinnoilla, sitä paremmin se otetaan vastaan.

Entä meillä? Japanin ubiquitous society -mallissa on ihailtavaa, mutta. Toivoisin voivani sanoa, että meillä merkityksiä ei luo kulutuselektroniikka, vaan puhdas teknologia.

Haluaisin nähdä, että pystymme säilyttämään juuremme ja ehkä sielummekin levossa metsissä ja järvien rannoilla, mutta samanaikaisesti hipaisemaan sormella digitaalista luomisen ja leikin kiihkeää riemua. Sanapari puhdas teknologia kertoo, että luonto on meille tärkeä, mutta kehittyminen myös. Meidän ei tarvitse vaihtaa kesämökeillä ja hiihtolenkeillä hellittyjä merkityksiämme, vaan sovittaa teknologia niihin ja antaa merkitysten syventyä saunan lämmössä.

Tuulivoimalat ovat meidän metsäläisten omaa artintelligenceä, teknologiaa upotettuna sielunmaisemaamme.

321px-Kirrinsannan_uusin_tuulivoimala

(kuva: Kallerna/Wikimedia Commons)