Teknokritia


Valkoista teknologiaa

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 20.7.2013
Tags: , , ,

Jotkut näkevät luvut väreinä, tuoksuina, muotoina ja liikkeinä. Aisti-informaatio hyppää synapsien verkossa aivan eri poluille kuin muilla ihmisillä ja juoksee nurkan taakse ennen kuin realismi ehtii saada sen kiinni. Nurkan takaa löytyy pimeitä kujia, omituisia ääniä tai rakennelmia, tai outo kokemus.

Ystäväni – miten hän tunteekaan minut niin hyvin! – toi minulle kirjan: Miki Liukkosen Valkoisia runoja (2011).

runot1

Tämä runo kiehtoo minua tavattomasti. En koe lukuja samoin, mutta saan kutittavan aavistuksen jostain, mikä on juuri ja juuri ulottuvillani. Hipaisu kokemusta, jota en aivan tavoita.

Yritän soveltaa. Selvästikin kännykät ovat väljiä keltaisia nelosia, hieman rampoja, osoittamassa kommunikoinnin samassa huoneessa olevan ihmisen ja pelkän äänen – sehän voisi olla kuka tahansa, pelkkä nauhoite, taitava matkija, tai hyvin koulutettu puherobotti! – välillä. Energiaomavaraiset pikkupiisirut ovat valoisia kahdeksikkoja, sädehtivät auringonvalossa seinänraoissa, tarkkailevat meitä ja hyräilevät tyytyväisenä. Ihmisillä kaikki hyvin. Seitsemäntoista virkaa tekee maan alle ja merien pohjaan piilotettu valokuitu: muka läpinäkyvä mutta täysin pettävä. Se kuljettaa tietoa sinnekin minne ei saisi, se on aukkoja täynnä, se vuotaa olennaisen multaan ja hiekkaan ja täyttyy pelkillä puhalluksilla. Älä luota siihen. Eikä ole vaikea arvata mikä numero on moderni kolmilapainen tuulimylly: tuulenvire heläyttää pilvistä leijailevia jääkiteitä sen päälle, suolavesi liplattaa valkoiseksi maalattua terästä vasten. (Zinggg…)

Tutkijan on mietittävä tässä kohtaa, olenko kallistumassa taikauskoon: numerologiaan, enneologiaan, horoskooppeihin tai muihin päähänpinttymiin, joiden mukaan numerot, tähdet tai vaikka teknologia kertoo luonteemme ja ennustaa tulevaisuutemme. Jos näkee ja tuntee niin kuin Miki, ei se ole tiedettä. Onko valoisa 8 siis huuhaata, onko Miki höpsähtänyt numerologiaan?

runot2

En ollut koskaan ajatellut sitä aikaisemmin, mutta nyt sen näen: tyynen, silmälasit hieman kallellaan kivellä istuvan miettiväisen neliön. Viikset ovat siistit kuin Hercule Poirotilla. Kuin Rodinin Ajattelija neliö nojaa leukaansa nyrkkiin, tukee kyynärpäätään polveensa. Minä tässä mietiskelen, neliö sanoo ja sulkee tiukasti silmänsä.

Mikin kokemus, minun kokemukseni. Ei tällä ennusteta eikä tästä kannata luoda hypoteeseja testattavaksi tiukasti valvotuissa empiirisissä kokeissa. Ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus oli luoda kuva ja minä sain sen. Ymmärrän neliön nyt toisin. Ymmärrän maailman nyt toisin. Ymmärrän Mikin nyt toisin. Minua kutittaa suunnattoman miellyttävästi.

Näin voisi teknologiankin kanssa käydä. Luon kuvan teknologiasta, sen toisenlaisen kuvan. Joku ymmärtää sen ja häntä kutittaa. Se on riittävä tarkoitus. Syntyy teknologian psykologia, joka ei tarkoita käytettävyyttä, käyttökokemusta, käyttötapoja, hiiren liikuttamisen laajuusmittauksia, aikaviiveitä, joita netinkäyttäjä sietää kun klikkailee sivulta sivulle etsien jotain sillä hetkellä maailman olennaisinta tietoa. Ei, ei tätä. Vaan syntyy teknologian luonne, joka ei ole se teknologian luonne, josta Arthur puhuu, luonnonilmiöiden valjastamista ihmiskunnan kärryjen eteen. Syntyy erilainen, toisenlainen teknologian luonne.

On selvästikin unohdettava ennakkoluulot, on alettava alusta, tunnusteltava, hengiteltävä teknologiaa. Silitettävä poskea sitä vasten, nuolaistava kielenkärjellä. Pyytää sitä käymään lattialle mahalleen ja käytettävä sitä trampoliinina, kokeiltava voiko sen avulla hyppiä niin, että saisi kauan sitten kattoon roiskuneet kahvitahrat pyyhittyä (en voi ymmärtää, miksi katossani on kahvia!). Ehkä tämä helpottaisi, antaisi meille väläyksen jälleen uutta tuntematonta. Kutittaisi.

runot3

My way to understand technology: a poem in Finnish

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 15.5.2012
Tags: , , , ,

English is not my native language. I find it sometimes very hard to express myself in that. Even though English is the current language of technology, and technology is the very thing I want to write about, I find English troublesome.

I guess the reason is that I think technology is human.

When technology is engineering, the language is no problem. What the hack, you need no language at all. You can put technology in numbers, and they are the same everywhere and for every man. Say, what is green energy technology about? A windmill: 12V, 6m, 300 W, 11m/s, 108 W, 2m/s, 13 kg, 2v.

If taken a little bit further, technology is specifications. A windmill turbine consists of fan wheel, balanced center hub, compressor, tail arms, pivot, air hose, diffuser, tower. Axis: horizontal. Rotor diameter: 72 inches. Number of blades: 12.

What is the language of these windmills? (photo: Thomas Kohler/Wikimedia Commons)

Windmills are great. But as a skill of writing, making specs is no more challenging than writing the alphabet backwards.

This is not enough for me. I want to see the user involved. To me, technology is not technology without its human part, the user, or sometimes the builder, the designer, or just the one who benefits from the technology although does not use it directly.

I want to say it again: technology is not technology without the human part. Technology is technology only in the eye of a man, people, user. In a way, it is totally meaningless to write about technology without considering the human side of it.

And here start my difficulties in writing about technology in English.

All which is exact is so easy to write. I could be the one in John Searle’s Chinese room and read rule books and write just by the rules, with no exceptions, no personality, no language that can be appraised as extraordinary beautiful or ugly. No out-of-the-box, no story that touches the reader and makes him move.

This guy, John Searle, understands something about human and technology. (photo: M. Cuevas/Wikimedia Commons)

But humans are not exact whatsoever. The human part of technology is fully and inherently inexact, and thus can’t be put in numbers nor specifications. For instance, feelings and emotions, which are so deeply human – how to tell them precisely? What on earth is an accurate emotion?

Of course it have been tried. History of psychology science is full of attempts to measure and specify emotions. Current computer scientists push hard to develop software that could recognice and interpret human feelings and adjust the behaviour of the machine accordingly. Engineers build robots who smile to you, or look puzzled when not understanding your command.

But can a robot love? Can a computer understand, when you are in the mood? Can even you tell, what your friend is experiencing, when she takes the lowest option one after another in the Beck depression scale?

Psychologists know, that the truth of human is not in numbers nor in exact phrases. The truth is in the unverbal, in the words left unsaid, in between the lines. The truth is there and within reach but definitely not pointed out.

Therefore, I believe, when developing technology further and further, and trying to understand and apply it better, we start to see that numbers and specifications play less and less a role.

What comes in stead, are the tools that have been used in trying to understand human for centuries: fiction, literature, poetry. Technology becomes stories. In English, or, if you really want to understand the unsaid, in your mother language.

I’ll write a poem for technology, and then I’ll sing and dance.

Teknologia on kulttuuria

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 8.5.2012
Tags: , , , ,

Ihmettelen, kuinka vähän teknologiasta puhutaan kulttuurina. Eikö meillä ole tarvetta käsitellä teknologiaa taiteen keinoin? Onko teknologia itsestään selvää ja vain työkalu ilman omaa tarkoitusta ja luonnetta?

En usko.

Teknologia on jotain suurempaa kuin väline arkitarkoitustemme saavuttamiseksi.

(kuva: Friedrich Tellberg/Wikimedia Commons)

Ydinvoimala ei ole vain sähköntuotantoa. Ydinvoimala on näyte siitä, että ymmärrämme näkymättömiä fysiikan ja kemian ilmiöitä, jotka pitävät universumin koossa ja jonkinlaisessa tasapainossa. Eikä kännykkä ole vain juttelua ja imagonrakennusta. Kännykkä on osoitus siitä, että hallitsemme radioaaltoja, ymmärrämme elektronien hyppelyä puolijohteissa tai metallilankoja pitkin. Osaamme vaihdella sähköisiä on-off- tiloja niin, että näemme tekstiä, kuvia ja videoita ja voimme muokata niitä mieleiseksemme.

Vielä parempaa: sekä ydinvoimala että kännykkä näyttävät myös, että osaamme järjestäytyä yhteisöiksi suuremman hyvän vuoksi.

Ydinvoimala ei olisi mahdollinen ilman monimutkaista sosiaalista organisoitumista, joka vaatii kirjoitettuja ja kirjaamattomia sääntöjä, hiljaisia sopimuksia, yhteisiä käytäntöjä. Ydinvoimala vaatii luottamusta.

(kuva: Nixdorf/Wikimedia Commons)

Ydinvoimala on ihmisten välinen luottamusjärjestelmä.

Kännykkä on mahdollistanut uudenlaista sosiaalista organisoitumista, ja voi veljet, emmekö käytä sitä hyväksi. Olemme yhteydessä niihin, jotka ovat kaukana, kuulemme heidän sanansa, äänensävynsä, naurunsa ja itkunsa.

Voin kuunnella, kuinka toinen ihminen hengittää maapallon vastakkaisella puolella.

Pian on itsestäänselvyys, että jokainen kantaa omaa yhteisöään  taskussa. Facebook, Twitter, Foursquare, Pinterest. Ne eivät ole ohjelmistoja, eivät alustoja, eivät palveluita. Ne ovat kavereita, tuttuja, kollegoita, perheenjäseniä. Työnantajia, työntekijöitä, mentoreita, oppilaita. Rakastettuja, vihamiehiä. Ihailtuja, inhokkeja.

Ihmiset ovat tärkeitä ja teknologialla on juuri sen vuoksi itsessään merkitystä. Teknologia on sitä, että hallitsemme omaa ympäristöämme. Teknologia on sitä, että kuulumme joukkoon. Emme ole avuttomia emmekä hylättyjä.

Teknologia on meidän kulttuuriamme, tapamme ilmaista mikä on meille tärkeää. Teknologialla muokkaamme maailmaa meille merkitykselliseksi.

Etteikö teknologia olisi runon arvoinen?

Taidetta tulkittavaksi, teknologiaa käytettäväksi

Posted in Uncategorized Kirjoittanut Marketta Niemelä : 29.4.2012
Tags: , , ,

Tytti Heikkinen: Normaalia valon puutetta (videoteoksen yksityiskohta, 2012)

Visuaalinen runous on katsottavaksi tehtyä runoutta: iloa ja pohdittavaa kuvallisessa, kielikuvallisessa ja käsitteellisessä muodossa yhtä aikaa. Kerroksellista kuin hääkakku. Ei mikään helppo laji ymmärtää kokonaisuudessaan. Mutta ehkäpä helpompi tarttua ja tutkia kuin vähempiulotteiset perinteiset taiteenlajit, lyriikka, proosa tai kuvataide? Voi valita kerroksen, josta tutkimisen aloittaa.

Tampereen TR1-taidehallissa oli tänään viimeistä päivää auki Text Art – Katseltavaa runoutta -näyttely. Runoja katsellessani ihmettelin teknologian ja taiteen suhdetta. Itsestäänselvästi taide käyttää teknologiaa. Teknologiaa voi tarkastella itseilmaisun muotona (ks. postaus hackerspaceista). Teknologian kehittyminen mahdollistaa aivan uudenlaista taidetta. Miten taide vaikuttaa teknologiaan? Hetkeksi jumiuduin tähän.

Karri Kokko: Uuden runon kauneimmat (yksityiskohta, 2012)

Visuaalisten runoteosten välillä ajelehtiessani etsin analogista apua luonnontieteiden ja teknologian suhteesta. Luonnontiede mahdollistaa teknologian, sillä teknologia perustuu luonnontieteen paljastamien fysikaalisten ilmiöiden hyväksi käyttämiseen. Teknologia puolestaan mahdollistaa modernin luonnontieteen, esimerkiksi havainto-, mittaus- ja analyysilaitteet, jotka ovat välttämättömiä fysikaalisten ilmiöiden löytämisessä ja hyödyntämisessä.

Karkean analogian mukaan teknologia mahdollistaa modernin taiteen (vaikkapa digitaaliset runot ja videoinstallaatiot) ja taide mahdollistaa teknologian, koska taide ruokkii luovuutta, jota tarvitaan teknologiakehityksessä. Luovuus on luonnonilmiö, jota taide valjastaa hyödynnettäväksi erilaisiin tarkoituksiin.

Teknologialla ja taiteella on olennainen ero. Taide ei ole yksiselitteistä eikä se tarjoa valmista tulkintaa itselleen. Päinvastoin, se vaatii katsojaa tulkitsemaan itsensä. Mutta vastalahjaksi taide antautuu erilaisille tulkinnoille. Tulkintojen rikkaus on luovuutta.

Taide on tarkoitettu tulkittavaksi. Teknologia käytettäväksi.

Ja seuraavasta näyttelystä sitten uusi tulkinta.